Aliina veti kengät jalkaansa ja lähti täyttämään äitinsä käskyä. Ulkona oli pimeä. Kiireesti juosta sipsutteli hän lantakatokseen, jonne raollaan olevasta navetan ovesta näkyi himmeä lyhdyn valo. Aliina astui hiljaa kynnyksen yli navettaan, mutta palautui samassa varpaillaan hiipien takaisin. Hän oli aivan hämmästyksissään. Olihan hän heinäniityllä ja leikkuupellolla nähnyt renkien ja päiväläis-ukkojenkin käsittelevän piikoja ja telmivän niiden kanssa, mutta ainoastaan suuressa joukossa. Mutta että isä…
Aliina ei tietänyt mitä ajatella ja mitä tehdä. Ohuessa päällysvaatteessa seisten tuli pian vilu lantakujan nurkassa, mutta mihin mennä lämmittelemään? Viimein hän huomasi, että sauna oli pantu lämpenemään riihimiehiä varten, ja hiipi sinne uunin eteen. Matalalle laskeutunut savu tunkeutui silmiin ja oli apuna kirvertelemässä. Tukalaksi tuli siinäkin olo, mutta mitenkä selittäisi äidille, jos menisi tupaan. Viimein hän pyyhki silmänsä ja koetti äidin huomaamatta päästä sänkyynsä. Mutta sepä ei oikein onnistunut.
—Mikä sinulla on? kysyi äiti katsahtaen Aliinan punastuneihin silmiin.
—Kävin saunan uunia kohentamassa, vastasi Aliina matalalla äänellä.
—Eikö siellä navetassa ollutkaan työtä?
Aliina yrähti jotakin vastaukseksi, joka ei ollut minnekään päin, sillä hänestä oli vaikeata valhetella.
Onneksi ei äiti kysellyt enempää, vaan kääntyi toiseen asiaan.
—Käy nyt, neuvoi hän,—kutsumassa isääsi kahville, se meni riihelle olkia korjaamaan.
—»Isää riiheltä», ajatteli Aliina säpsähtäen ja lähti koneen tapaisesti liikkeelle.
Pölyisestä riihestä kuului kolketta ja puhelua. Isänsä tapasi hän ruumenhuoneesta voitelemassa siivuukonetta.