—Mitäpä työtä sillä… On tainnut elää tästä saamillaan palkkarahoilla, vaan jo valitti puutetta.
—Entäs nyt eteenpäin? uteli Lassi.
—Totta isältä, vastasi suutari naurahtaen.
—Sitäpä minä, sanoi Lassi ja vähän kiivastuen jatkoi: Onko se totta, kun joku puhui, että se olisi syyttänyt minua lapsensa isäksi?
—Ei minun kuulten ole syyttänyt ketään, vakuutti suutari.—Vaan tottapahan tiedoksi tulee: viime viikolla kävi heittämässä Kosken lautamiehelle manuun eläkkeestä.
—Mutta jos se minut manuuttaa, niin se ei lopukaan siihen, siitä syntyy kummat jupakat, uhkaili Lassi.
—Elä pelkää, lohdutteli suutari,—ei se sinua manuuta. Pahimmassa tapauksessa vieraaksimieheksi.
—Mutta mitenkä se uskaltaa itseänsä asianomaistakaan manuuttaa?
Sakkoahan siitä saapi Kovatar niinkuin toinenkin.
—Mitä se Kovatar sakosta välittää, selitti suutari.—Se syöpi sakkonsa vetenä ja leipänä ja ottaa vaan eläkkeen.
Lassi hiljensi ääntään ja virkkoi: