—Ei ole…
Aliina alkoi epäillä serkkunsa uteliaisuutta ja kesken puheen kysäisi:
—Minkä vuoksi sinä sitä niin kyselet?
—Ilman aikojaan, sanoi Hilja ja alkoi kertoa oman kotinsa palvelijoista.
Heillä kuului olleen eräskin piika lähes kymmenen vuotta ja melkein jokainen kaksi tai kolme vuotta.
Hiljalla oli aikomuksena kysyä enemmänkin sukulaistalonsa elämästä, josta oli kuulunut yhtä ja toista huhua, mutta kun hän huomasi Aliinan käyvän alakuloiseksi, niin heitti kesken ja alkoi kääntää puhetta hupaisemmille aloille. Jopa se viimein joutui sulhasiinkin, vaikkei niistä Aliina tietänyt juuri mitään.
—Onko sinulla jo sulhanen? osasi hän kumminkin kysyä.
—Ei toki minulla vielä, kielsi Hilja nauraen.
—Taitaapa olla, koska tiedät niistä ja naurat, uteli Aliina.
—Ei ole, ihan todella, vakuutti Hilja.—Oli niitä kansakoulussa ollessa semmoisia toisten nimittämiä leikkisulhasia isoimmilla tytöillä, mutta ei sen kummempia.