Hän ei ennättänyt vielä yhtäkään kirjettä loppuun, kun sisar Mari tuli huutaen heilaten sanomaan: »Tule katsomaan, kun isä on tuonut sinulle muslimia vaatteiksi ja vaikka mitä.»
—Tuokoon, sanoi Aliina tylysti ja keräili kirjeitään sisaren nähtävistä.
—Tule nyt, kiirehti Mari, joka oli vaateasioista niin innostunut, ettei joutanut olemaan uteliaskaan.
Aliina meni kumminkin. Hänen äitinsä seisoi selin ja puhui parhaillaan:
—… niitä sinun turhia luulojasi, en usko, enkä toivokaan; vielä niihin ennättää…
Auvinen antoi salaisia merkkejä, ettei enää puhua. Mutta emäntä vain kääntyi Aliinaan ja jatkoi:
—Minä täällä olen parunnut isällesi, kun otapas talonpoikaiselle tytölle tällaista vaatetta, joka niin näkönsä kuin hintansakin puolesta kuuluu herrasväelle. Tämä sitten sinua puolustaa, että jos muka joudut morsiameksi, ikäänkuin siihen pitäisi vaatteilla pyrkiä. Liika on liikaa, hyvin joutaisit vielä itse tekemään vaatteesi.
Aliina kuunteli ja katseli äänettömänä. Äidin puhe vahvisti äskeistä luuloa kirjeen avaamisesta, ja se yhä enemmän hävetti. Hän kääri vaatteen kokoon pois viedäkseen.
—Mitä se Iida sieltä kirjoittaa? kysyi Auvinen hyvin viattomalla äänellä.
—En ennättänyt lukea, vastasi Aliina.