Mökin asukkaat nukkuivat sikeimmässä unessa, kun Elias haparoi ovesta tupaan ja päästyään sisäpuolelle kutjahti voimatonna lattialle, josta joukot säikähtivät luullen paholaisen liikkuvan ja nousivat kauhistuksissaan ylös. Heti valkean otettuaan tunsivat he Eliaksen, mutta eivät mitenkään voineet käsittää, mikä sen tuohon toi tuommoisessa tilassa: lunta povellus täynnä, kädet ja jalat punaisina kuin hanhen räpylät, pieni nuttu aukinaisena ja lumisena. Huokuminen oli rentoa ja korisevaa kuin kuolevalla, ja vaahto valui suusta. Silmät öllöttivät tajuttomina päässä. Kaikki kyselemiset olivat turhia, ei ainoata vastausta tullut.
Aamupuolella yötä lähti mökin Piatta Kuhjolaan saamaan selkoa asiasta. Siellä tapasi hän joukot valveella. Ne olivat kauhistuksissaan hirveästä tapahtumasta, joka keskellä hiljaista yötä alkoi kuulua korviin ja jota asiaa tuntemattomat eivät vähääkään käsittäneet. Isäntä oli hälinästä tiedon saatuaan huokaissut ja sanonut:
—Voi noita poloisia, miten ne elävät ja telmivät. Menkää joku hakemaan tohtoria.
—Entäs jos emäntä kuolee, oli piika hätäillyt.—Eikö sitä Eliasta pitäisi mennä jälestä ajamaan, kun se kuuluu kadonneen?
—Ei minusta ole mihinkään, itsepähän tietävät asiansa, oli isäntä huokaillut.—Hyvä kun antaisivat rauhassa olla, etteivät tulisi tänne.
Renkipoika olikin heti mennyt lääkärin hakuun ja muut joukot jäivät tukkeamaan haavaa hämähäkin kinoilla ja millä parhaiten osasivat. Puukko oli sattunut vasemman lapaluun paikoille, selkälihakseen, johon oli tullut pitkä haava, mutta ei syvä. Lyöjän käsi oli pimeässä mennyt ohitse ja kalvonen vastannut olkaluuhun, jota Laara myös valitti pakottavan.
Karvonen selitti uteliaille joukoille tapahtuman juurta. Hän oli ollut kaupungissa ja tavannut siellä Laaran, jolta oli ottanut unohtuneen asian toimittaakseen, luullen että hän sitten taipaleella tavoittaa. Mutta kun Laara oli lähtenyt ennen, ei hän tavannutkaan kuin lähellä Kuhjolaa. Hän oli vain hyvin vähän aikaa ennättänyt lämmitellä, kun kuulivat Eliaksen tulevan juovuksissa, josta pelosta ottivat avaimen ovelta, mutta tämä särki huonon lukon ja kaatoi pöydän, jolloin valkea sammui, ja sitten pimeässä alkoi liehua puukon kanssa, joka sattui Laaraan.
Kuuntelijat epäilivät yhtä ja toista kohtaa selityksestä, mutta kun saivat mökin Piatalta kuulla, että Elias oli siellä tunnotonna juovuksissa, niin he alkoivat uskoa niin olevan. Ennen päivän tuloa lähti Karvonen kotiinsa, kun oli jonkun aikaa varronnut, seuraako siitä pahempaa. Mitään hätää ei näyttänyt olevan, kun haava oli saatu tukkeutumaan, vaikka kyllä säikähdys ja verenvuoto veivät heikoksi.
Laara otti mökin Piatan vähäksi aikaa hoitomieheksi, jotta piika saa olla muissa töissä ja siivoilla huoneita lääkärin tulolle.
—Sinne teillekö se Elias kuuluu tulleen? alkoi Laara kysellä varovasti, kun he olivat jääneet kahden.