—Eläpäs enää, keskeytti Matti. Kuule hyvä mies … jo olen itsekin sen huomannut.
—Minkä? selitäpä!
—Sen, että ylpeys minua yritti riipaista suitsipuolellaan, vaan kyllä se nyt jo heittää.
—Sanopa, miten päin se heittää, tutkaisi Pekka yhäkin.
—Siten, että nyt lähtään Hemmolaan.
—No, sitten Pietarin epistola loppuu, virkkoi Pekka iloisesti. Vaan mikä sinut muutti, ja illalla niin ynseästi haastelit?
—Sitten sanon vasta; vaan en nyt enää ole sellainen.
—Hyvä sitten. Minä sinusta ajattelinkin täältä lähtiessäni huonoja ajatuksia, ja siellä aina enemmän, kun ei koko iloista tullut minkähän näköistä, kun ei Hintti ruvennut mihinkään ja minäkin olin niin pahalla tuulella.
—Elä niitä enää muistele, kielsi Matti. Aamiaisen syötyä lähtään käymään.
—Mennään vaan, ja nyt siellä on paras aika käydä, myönsi Pekka.