Kun te olette kunniallisen vaatimisen päälle näihin pitoihin saapuneet ja tähän häähuoneeseen sisälle käyneet, niin minä saan teille pariskunnan puolesta siitä kiitokseni lausua. Ja saan ilmoittaa että minun oli aikomus esittää meidänkin muistamaan tätä nuorta ja vasta alkavaa pariskuntaa pienellä lahjalla, sillä suurimmalla lahjalla on näitä muistanut tämän talon isäntä ottaessaan jalomielisyydessään isällisen huolensa alle, talonsa ja tavaransa perillisiksi. Ja tämä huomenlahja on jo ollut tapana muinaisista ajoista, koska sen alkua ei vanhatkaan muista, eikä historiat toista, anna ilmi aikakirjat, satavuotiset sanomat. Näiden sanotaan Kaanaan häistä alkunsa saaneen, mutta ei niistä ole meidän hailien esikuvaa, sillä ei meillä vesi muutu viinaksi, niinkuin siellä sanotaan tapahtuneen, meillä viinan vilja kasvaa pellosta, ja hyvä niinkin.
Tähän kelpaa kupariraha; hopea olisi hyvää, kulta vielä kuuluisampaa, sekä kaikenlainen tavara: lehmänvuona, lampaan vasikka, sianvarsa, ja siinä sivussa saapi muistaa vaivaisia.
Tässä ei ole mittaa eikä vaakaa; käsi mittana, kukkaro vaakana ja harakan sulka puntarina. Ensin tulkoot sulhasen sukulaiset, sitten morsiamen omaiset, sitten kunnialliset kutsuvieraat ja kuokkavierasten kutsuvieraat.—Ja jos jollain on tätä vastaan sanomista, niin sanokoon."
Mutta ei kellään ollut, ja silloin alkoi asia käydä Pekan lausuman järjestyksen mukaan: ensin sulhasen sukulaiset, ja niin aina.
Ne, jotka eivät aivan pennimäärällä panneet, ilmoitettiin ylyystelemällä: "Tämä on kolkkoon korpeen talon tehnyt ja sen huolella hoitanut ja nyt vielä päälle vaivainsa muistaa niin paljolla, ettei näistä näin vähälle aikaa saa selvääkään." Ja kaikki paperirahat ne olivat satamarkkasia.
Mutta se, jolla tiedettiin olevan rahaa ja joka kuitenkin pani vähäisen, ilmoitettiin:
"Tämä mies ei ole kitupiikki eikä naukujan poika. Se on hiet hiihtänyt, tuulet soutanut ja nyt täydellä kukkarolla tänne saapunut ja muistaa kokonaisella kymmenpennisellä." Silloin tietysti kaikki nauramaan.
Kun joku lampaan lahjoitti, ilmoitettiin lahjan ominaisuudet: "Sen sääriluista saapi mainioita rumppuskalikoita, selkärangasta kunnollisia kaprokin nappeja ja kylkiluista veneen kaaria, ja kärryn käyriä." Ja lopuksi aina, että "häät häistä, pidot pidoista, kunniat hyvistä töistä!"
Illan kuluessa ukot alkoivat turista kuin ampiaiset pesässään, mutta silloin ukki käski panna putelien tulpat kiinni ja muuttaa juomat kahviksi. Ahneuksissaan oli jo joku renki maistanut niin, että näytteli nyrkkiään, mutta sille selitti ukki:
—Ei meillä, muista se. Meillä ei sellaisia moukaria tarvita, vaan jos mielesi tekee, niin mene kankaalle ja pieksä nyrkkisi petäjiin … hyvästi joudat… Ei se ole mies, jolla on mieltä, vaan jossa on mielen hallitsija. Eikä se ole ahne, jolla on syömistä, vaan joka syöpi kaikki, mitä näkee, se on koira … ja nyt sen kuulit.