tuopa likka nätti on, tuota minä toivon; jos en minä tuota saa, niin minä menen kaivoon.
—Elä tule neuvomaan lukkaria, sanoi Pekka arvokkaasti, minä toki laulan paljon tulisemmasta rakkaudesta.
—Ethän kuitenkaan polttane tyttäriä sillä tulisella laulullasi.
—Kyllä minä sammutankin.
Neljä miestä asettui vastatusten istumaan lavitsan nenälle, joka oli pöydän asemesta. Pöytä oli liian korkea, ettei siihen kortti oikein lyödessä läjähtänyt … ja jos ei olisi ollut korkeakaan, niin talon pöydälle annettiin toki se kunnia, ettei korttia siihen viety. Joutilaat istuivat hyvin lähelle antamaan neuvoja toisille.
—Kuka tekee työn?
—Eerikka tehköön.
Ja Eerikka teki, jakoi kortit, itsekullekin viisi. Jokainen piti tarkan huolen, ettei jakaja saa itselleen valita ässiä ja kymppejä, he kun ovat kontrassa arvokkaimmat.
—Elä loni, muistuttivat toiset.
—Ei lonaa, ei lipsua … pata on valtti, sanoi Eerikka ja löi korttipakan lautaan.