— Kylläpä ne tavallisesti muistavat tilaamansa sanomalehden, sanoi
Laulainen.
— Niin tuon luulisi, vaan on niitä muistamattomiakin.
— Minäpä tietäisin neuvoa keinon, sanoi Laulainen. Rupea sinä asiamieheksi jollekin arvokkaammalle aikakauslehdelle.
Mantunen katsahti kummastellen ja kysyi:
— Mitenkä arvokkaammalle?
— Niin arvokkaammalle, toisti Laulainen. Jollekin kuvalehdelle, eikä noille Lähetyssanomille, jotka puhuvat vaan yhdestä ainoasta asiasta, pakanain kääntämisestä.
Mantunen ei vastannut vähään aikaan, katseli vaan allapäin pöytään. Laulainen huomasi sanoneensa vähän ajattelemattomasti ja aikoi ruveta selittelemään, kun Mantunen aivan nöyränä kysyi:
— Eikö sinusta pakanain kääntäminen olekaan kyllin arvokasta?
— Kyllähän asia asiakseen on arvokasta, sovitteli Laulainen sanojansa. Niillä lehdillä on vaan se puute, että puhuvat yhdestä asiasta. Jos mikä sanomalehti puhuu yhdestä asiasta, niin lukijat väsyvät, eivätkä välitä koko lehdestä.
— Eiköhän siihen väsymiseen ole syvemmät syyt, arveli Mantunen.