— En luule samanlaisen puheen paljon auttavan, sillä en minä maininnut kansakoulun käynnistä mitään, sitä vaan teroitin että jos ihminen jättää lukemisen, joka on sielun ruokkimista, niin sielulle käypi aivan samoin kuin ruumiille: se kuihtuu vähitellen ja viimein kuolee hengellisesti, vaikka ruumis vielä elää.
— Täällä on puhuttava vähän toisella tavalla, niin kyllä se auttaa, neuvoi Niiranen. Pitää lisätä, että jos lapset saisivat käydä koulua yhteen jaksoon pitemmän aikaa, niin ei lukeminen jäisi vanhanakaan.
— Voisi sitten vähän paremmin auttaa, myötteli Laulainen. Mutta mies- vai naisopettajako siihen on ajateltu ottaa.
— Ei siitä ole mitään ajateltu. Ennättää sen asian sittenkin päättää, kun on koulu perustettu.
— Vaan jos ei tule päätöksestä pitävä, ellei samalla sovita opettajasta ja sen palkasta.
— Tuumitaan sitten siellä, kunhan ensin alkuun päästäisiin, kierteli Niiranen… Mutta se puhe pitää olla niin luita myöten menevä, että tuokin vanha Kokkonen pehmiäisi. Sehän se on aina etumaisena vastustamassa kaikkea, joka vähänkin maksaa.
— Enhän minä niin mahtavia puheita osaa pitää, kuin paljo oppineet, vaan jos nyt koettaisin jotain sanoa, virkkoi Laulainen merkitsevällä äänenpainolla.
Niiranen sen ymmärsi, koska joutui hyvittelemään:
— Kyllä minä luulen, ett'ei siihen sen oppineempia tarvita. Minä näin viime maanantaina että Kokkonen kuunteli hyvin mielissään sitä puhetta koulua alottaissa.
Laulainen tuli aivan hyvitetyksi ja virkkoi: