— Ei mukaudu milloinkaan, oli jyrkkä vastaus. Herra Finberg on kaiken muun lisäksi niin itserakas ja luulee ymmärtävänsä kaikki asiat paremmin kuin muut, ett'ei hänen kanssaan voi pitemmältä keskustella.
— Vai niin on, virkkoi Laulainen jotain sanoakseen, sillä hänellä ei ollut halua urkkia enempää tällaisia asioita.
He kävelivät nyt vähin puhein peltojen perille, josta maisteri kääntyi takaisin. Laulainen ei ollut enää oikeinkaan mielissään tuosta toisesta matkasta, kun oli tutustunut opastettavaansa maisteriin. Tuskin sille osaa olla kukaan mieliksi. Tuotakin kohteliasta Finbergiä arvosteli niin kovin ankarasti, vaikka hän varmaan olisi paljon hauskempi matkatoveri.
KYYDILLÄ AJAESSA.
Virtasalmen kirkonkylän majatalon vierashuoneessa istuivat maisteri Eskola ja Laulainen, odotellen kyytihevosta, jolla aikoivat jouduttaa alkumatkaa. Oli kaunis päivä, kesäkuun lopulla. Maisteri selaili päiväkirjaa ja kirjoitti siihen itsensä ja matkatoverinsa nimet. Laulainen istui hyvin levottomana ovipuolella huonetta. Kirjettä ei ollut tullutkaan vielä Annalta ja kohta täytyi lähteä. Olihan se tosin juhlallistakin lähteä näin herrain tavalla ja herrasmiehen seurassa kyydillä ajamaan, mutta siitä oli huvia vaan vähäksi aikaa.
Kyytipoika oli saanut hevosen valjaisiin ja tuli juoksu jalassa vieraspuolelle.
— Nyt on herroille kyyti valmiina, ilmoitti hän touhulla.
— Hyvä on! vastasi maisteri ja nousi ottamaan sadetakkinsa.
Laulainen aikoi tarttua matkalaukun kantimiin, mutta poika joutui ennen.
— Kyllä minä kannan, ei herran tarvitse. Samassa se hyppeli rappusia alas ja oli mielissään, kun sai tehdä palvelusta, josta voi toivoa matkan perille päästyä juomarahaa.