— Vai on se niin, sanoi isäntä. Sittenpä minä en muitakaan kirjoja tarvitse.
— Aivan oikein, sovitteli maisteri. Te vanha mies ette kyllä tarvitse muita kirjoja, mutta jokaisessa kylässä on nuorta kansaa, joka kaipaa kevyempääkin lukemista.
— Kyllähän ne kaipaa, jamasi isäntä. Toihan tuo meidänkin poika yhden lorukirjan, jota sitten iltakaudet lukivat ja nauraa hohottivat.
— Oliko siinä kirjassa isännän mielestä sopimatonta lukemista?
— Mistäpä minä tietänen, kun se on kerran kirjassa. Noidastahan tuossa kerrottiin, miten poikaviikarit sitä rääkkäsivät ja lehmänkarvoja suuhun tukkivat.
— Minä tunnen tuon kertomuksen, sanoi maisteri. Eihän se tosin ole taiteellisesti parhaimpia, mutta on kumminkin tavallaan opettavainen.
— En minä tarvitse sellaista oppia.
— Myönnetään, ett'ei isäntä tarvitse, mutta eikö nämäkään toiset?
— Saapihan niitä kirjoja sieltä kirkonkylän kirjastosta, jos haluaa, sanoi toinenkin isäntä.
— Jos tämä on yleinen mielipide, niin annetaan asian raueta, sanoi maisteri vähän tyytymättömänä.