Nuorukainen hän oli, kun hän tyttöään rakasti. Hän sanoi tätä usein siunauksekseen ja kyyhkykseen, ja tytöllä oli kuuma ja aaltoileva syli. Hän sanoi: Anna minulle sydämesi! Ja tyttö antoi. Hän sanoi: Saanko minä sinulta jotakin pyytää, rakkaiseni? Ja toinen vastasi hurmiossa saat. Hän antoi toiselle kaikkensa ja tämä ei kuitenkaan häntä kiittänyt.
Toista rakasti hän kuin orja, kuin hullu, kuin kerjäläinen. Miksi? Kysy tien tomulta ja lehdiltä, jotka putoo, kysy elämän arvoitusten jumalalta; sillä inehmo ja muut eivät niitä aavista. Toinen ei antanut hänelle mitään, ei mitään hän antanut, ja hän kiitti häntä kuitenkin. Toinen sanoi: Anna minulle leposi ja järkesi! Ja hän suri vain sitä, ettei pyydetty hänen henkeään.
Ja hänen tyttönsä pantiin torniin…
Mitä teet tyttö, sinä vain hymyilet?
Minä ajattelen kymmenen vuoden takaista. Silloin kohtasin minä hänet.
Sinä muistat häntä vielä.
Minä muistan hänet vielä.
Ja aika vierii…
Mitä teet, tyttö? Ja miksikä yhä hymyilet?
Minä neulon hänen nimeään liinaan.