— Ikävystytänkö teitä? kysyi hän.
— Ette, ette, huusivat kaikki herrat ja naiset yhteen ääneen. Eikä
Andrea virkkanut mitään.
Hän kysyi:
— Miksi te ette vastaa? Teillehän minä puhun. Odottakaa hiukan, minulla on lisättävänä vielä se, että mies, josta kerroin tämän kaiken, ei ollut lainkaan onnellinen. Kaikki kävi hyvin ja hän voitti kaikki pikku kiistaset ja hallitsi lemmen seikkailuita; vaan eräänä päivänä sai suuri ja pysyvä rakkaus vallan hänessä ja silloin hän hävisi.
— Hyvä, sanoi Andrea alasluoduin silmin. — Kertokaa siitä!
Mutta valloittaja hämmentyi tästä kylmäkiskoisuudesta, neidon välinpitämättömyys saattoi hänet aivan pois suunniltaan ja hän taisteli todella miehekkäästi voittaakseen sen. Muut naiset antoivat asiain mennä menojaan, sillä useampi kuin yksi heistä tunsi hänen häilyvän sydämensä. Jos tänään oli yhden vuoro, olisi huomenna jonkun toisen, kun toinen nurkka hänen sieluaan kukoisti.
Andrea uudisti: — kertokaa siitä!
— Miksi? vastasi hän. — Teidän kylmäkiskoisuutenne saa minut aivan jäähtymään. Hyvät herrat ja naiset, ilta on tullut.
Lähdettiin kotiin. Paluumatkalla antoi hän soutumiehelle aiheettomasti aika korvapuustin ja tarttui itse airoihin. Hän ei nähnyt, ei kuullut, vaan souti kuin hurja.
Maihin noustua käveli Andrea äkkiä hänen vierelleen. Hän tarttui tätä käsivarteen sanoen kalmankalpeana ja väristen: