V.
Kuinka vaikea onkaan antaa mitään asiaa toisen ratkaistavaksi horjuttamatta hänen arvosteluaan tavalla, jolla me asian hänelle esitämme. Jos sanon: Minun mielestäni tämä on kaunista, minun mielestäni tämä on epäselvää tai jotain muuta sellaista, kiinnitän hänen mielikuvituksensa heti tähän arvosteluun tai yllytän häntä sanomaan vastaan. On parempi olla sanomatta mitään, sillä silloin arvostelee toinen omien ajatustensa mukaan, toisin sanoen, sen mukaan, mitä hän sillä hetkellä on, ja sen mukaan kuin aivan toiset asianhaarat määräävät kuin ne, joita on itse ajatellut. Silloin ainakaan ei ole koetettu millään tavoin hänen arvosteluunsa vaikuttaa, mikäli vaikenemisella ei tässä myöskin ole merkitystä, mikä seikka riippuu tavasta ja tulkinnasta, jonka hän mielentilansa mukaan vaikenemiselle tahtoo antaa, tai siitä, arvaako hän eleet ja kasvonilmeet tai äänensävyn, tai onko hän kasvonilmeitten tuntija. Niin vaikea on olla saattamatta pois arvostelua luonnolliselta tolaltaan tai pikemminkin, niin vaikea on pysyä lujana ja järkkymättömänä mielipiteessään.
VI.
Tärkein asia elämässä on toimialan valitseminen. Sattumalla on siinä suuri määräämisvalta. Tottumus tekee ihmiset muurariksi, sotilaaksi ja puusepäksi. Hän on erinomainen puuseppä, sanotaan, ja sotilaista puhuttaessa: Kuinka suuria hölmöjä he ovat! Toiset taas päinvastoin sanovat; Ei mikään ole uljaampaa kuin sodankäynti; kaikki muut ihmiset ovat pelkureita. Valintaan vaikuttaa se, kuuleeko lapsena kiitettävän vai moitittavan joitakin ammatteja, sillä luonnollisesti rakastetaan sitä, mitä pidetään hyvänä, ja vihataan sitä, mikä leimataan huonoksi. Näitä asioita koskevat sanat jättävät vaikutelmia mieleemme, mutta erehdymme suuresti, kun niiden mukaan menettelemme. Niin suuri on totunnaisuuden voima, että niistä, jotka luonto on tehnyt vain ihmisiksi, tehdään kaikenlaisten ammattien harjoittajia. Toisilla seuduilla ovat kaikki järjestään muurareita, toisilla kaikki sotilaita, ja niin edespäin. Tällainen yksitoikkoisuus ei voi perustua luonnon järjestykseen. Olosuhteet ne ovat tämän aikaansaaneet, sillä ne orjuuttavat luontoa. Mutta joskus voittaa luonto ja ohjaa ihmisen tämän synnynnäisten lahjojen alalle kaikista olosuhteista huolimatta, olivatpa ne sitten hyviä tai huonoja.
VII.
Me emme koskaan elä nykyhetkessä. Me riennämme tulevaisuutta kohti, ikäänkuin saapuisi se liian vitkallisesti, ikäänkuin tahtoisimme jouduttaa sen kulkua. Tai kutsumme me takaisin menneisyyden pysäyttääksemme sen, ikäänkuin se olisi liian joutuisa. Olemme niin ymmärtämättömiä, että harhailemme ajanjaksoissa, jotka eivät kuulu meille, emmekä ajattele yksinomaan sitä pistettä, joka todella kuuluu meille. Ja niin turhamaisia olemme, että uneksimme sitä, mitä ei ole enää olemassa, ja päästämme huomaamattamme karkuun sen ainoan, joka on läsnä! Nykyhetki on säännöllisesti meidän loukkauskivemme. Me kätkemme sen näkyvistämme, koska se tuottaa meille tuskaa; ja jos se meitä miellyttää, suremme me nähdessämme sen loittonevan. Me yritämme tehdä sen siedettäväksi tulevaisuuden avulla ja me aiomme järjestellä asioita, jotka eivät vielä ole vallassamme, sellainen ajankohta silmämääränämme, jonne pääsemisestä meillä ei ole mitään takeita.
Jokainen, joka tutkii ajatuksiaan, huomaa aina askaroitsevansa menneessä ja tulevassa ajassa. Emme ajattele juuri ollenkaan nykyisyyttä ja jos ajattelemmekin, niin teemme sen vain valmistaaksemme tulevaisuutta. Nykyisyys ei ole koskaan meidän tarkoituksenamme: menneisyys ja nykyisyys ovat meidän keinojamme, tulevaisuus yksin on meidän tarkoituksemme.[8] Siten me emme elä koskaan, vaan ainoastaan toivomme elävämme, ja lakkaamatta valmistellessamme onnelliseksi tuloamme, menetämme ainiaaksi onnellisena olon mahdollisuudet.
VIII.
Mielikuvituksemme liioittelee niin suuresti nykyhetken merkitystä, kiinnittäessään siihen alinomaiset mietteensä ja pienentää siihen määrään iäisyyden arvoa kun se on suuntaamatta siihen mietteitään, että me teemme iäisyydestä olemattomuuden ja olemattomuudesta iäisyyden. Ja kaikella tällä on niin elinvoimaiset juuret meissä, ettei kaikki meidän järkemme pysty meitä siitä varjelemaan.