Vuonna 1838 hän palasi löydettyään vanhasta maailmasta saman ihmissuvun, jonka hän jo Bostonissa oli oppinut perinpohjin tuntemaan. Mutta matka oli ollut hänelle hyödyksi ja kypsyttänyt hänen ajatuksiaan. Etsittyään itselleen ulkoa, vieraista oloista ja vieraista suuruuksista tyydytystä ja huomattuaan herkentyneellä ja kypsentyneellä hengellään, ettei se, mitä hän löysi, vastannut hänen henkisiä tarpeitaan, käsittää hän, eitä hänellä on oma yksinkertainen ja selkeä kutsumuksensa menetellä omien lakien ja oman uskonsa mukaan, joka johdattaa yleismaailmallisen Hengen tuntemiseen oman olemuksen sisäisessä solmukohdassa. Näin käsitti hän jo silloin elämänsä tarkoituksen.
Mutta ajattelija ei ollut vielä kypsä. Tähän asti oli kestänyt valmistuskautta. Matkan jälkeen alkaa sotilaallinen kansi »Hengen evankeliumin» merkeissä. Harvat ovat kutsutut ja pääsevät tälle kehitysasteelle, vaikka harjoittavat sotilaallista kuntoaan ja valmistautuvat koko ikänsä. Emerson noudatti kutsua ja otti ratkaisevan askelen. Erosaarnansa aiheeksi hän oli valinnut lauseen: »Kun totuuden henki saapuu, opastaa se teitä kaikessa totuuteen.» Jumalallinen ilmestys jatkuu kautta vuosisatojen. Se tapahtuu ihmisen sisässä hänen luontoaan vastaten ja erottaa hänet muusta maailmasta. Ihminen kuulee äänen, joka täyttää taivaat ja maat ja julistaa, että Jumala asuu hänessä. Tämä on innoituksen ääni, sama, joka puhuu profeetoille ja sankareille. Se on päivä, jossa ei ole yötä.
Saarnaajanviran hän vaihtoi työteliääseen yksityiselämään. Vuonna 1835 hän meni toisiin naimisiin ja asettui asumaan Concordin kaupunkiin, jonka hänen esi-isänsä olivat perustaneet. Kaksi luentomatkaa, jotka hän teki Bostoniin esittääkseen uudenajan filosofian historiaa, elämäkertoja ja kirjallisuutta, nostivat hänet Amerikan julkisten puhujien ja opettajien eturiviin. Vuonna 1836 hän julkaisi luennot teoksessaan »Luonto», jossa hän käsittelee kaikkia asioita ja laitoksia filosofiselta katsantokannaltaan ja nousee puolustamaan ihmisen jumalallista alkuperää. Se sisälsi hänen uuden moraalifilosofiansa idut, joita hän sitten kehitteli myöhemmissä tuotteissaan.
Uteliaat ihmiset täyttivät luentosalin nähdäkseen virastaluopuneen papin ja kuullakseen mitä hänellä oli sanottavaa. Mutta kun he eivät käsittäneet hänen taivaita ja maita piirteleviä järjestelmiään ja henkisiä lakejaan, laimeni heidän mielenkiintonsa. Kun kirjoitelma »Luonto» tuli julkisuuteen, jäi tapaus miltei huomaamatta suuren yleisön puolelta tai pidettiin teosta sekasotkuna ja kesti useita vuosia, ennenkuin ensimmäinen painos meni kaupaksi.
Harvardin yliopiston kirjallinen seura pyysi v. 1837 häntä juhlassaan pitämään jonkin esitelmän. Emerson päätti noudattaa kutsua ja astui puhujalavalle vapaasti ja pelottomasti esittääkseen aatteitaan, jotka olivat kypsyneet hiljaisuudessa. Hän piti huomiotaherättävän esitelmän »The american scholar», jossa hän piirtäen ihanteellisen amerikkalaisen ajattelijan ääriviivat nousi koko uljaan olentonsa voimalla ajan tylsyyttä, jäljittelyä, kaavamaisuutta ja kauppahenkisyyttä vastustamaan. Hän vetosi vapauden henkeen, herätti amerikkalaiset tietoisuuteen voimistaan ja kutsui tulevaisuuden Amerikkaa vapautumaan eurooppalaisten jäljittelystä, astumaan omia polkujaan, tekemään omintakeisia töitä ja puhumaan oman sydämensä mukaan.
Tätä Emersonin loistavaa, suurenmoista puhetta on sanottu Amerikan henkisen riippumattomuuden julistukseksi. Nuoriso, johon se oli kohdistettu, otti sen haltioituneena vastaan. Samaten puhe »Literary ethics», joka kokoelmaamme on käännetty nimellä »Ajattelija», herätti huomiota ja Emersonia ruvettiin pitämään uuden henkisen elämän keskuksena. Näihin aikoihin kirjoitti Carlyle hänelle: »Te aloitatte uuden aikakauden, ystäväni. Teihin on kätkettynä uusi, suuri maa».
Kun myöskin yliopiston jumaluusopillisen tiedekunnan oppilaat pyysivät häntä esitelmöimään, julkaisi hän mainitulle tiedekunnalle osoitetun kirjelmän, jossa hän moittii oikeaoppisuuden orjamaista kaavamaisuutta ja muotojen ahtautta ja joka oli siis uskonnollisen riippumattomuuden julistus. Kirjelmä aiheutti suoranaisen tyrmistymisen, jota pian seurasi suuri paheksumisen myrsky. Vaarattomasta haaveilijasta oli tullut ilmivallankumouksellinen. Vastalauseita, ankaria arvosteluja ja tuomioita sateli ilmassa. Saarnamiehet, jumaluusoppineet ja professorit puhuivat häntä vastaan ja sanomalehdet paheksuivat tätä mielettömyyden ilmausta. Emersonia itseään ei tämä »myrsky vesilasissa» liikuttanut. Hän oli yhtä rauhallinen kuin kouluaikoina, jolloin eräs tovereista kertomuksensa mukaan turhaan koetti järkyttää hänen mielentyyneyttään ja yllyttää häntä vihaan. Emerson jatkoi työtään. Silloin tällöin hän oli vielä saarnaajana esiintynyt. Nyt v. 1838 hän luopui lopullisesti surunsekaisen tyydytyksen tuntein kirkosta.
Huolimatta vanhoillisten vastustuksesta tuli nuoriso mielellään kuuntelemaan Emersonin luentoja. Suvaitsemattomuutta oli ilmassa, mutta uudistusten ja riippumattomuuden henki ei ollut kuollut. Päinvastoin näihin aikoihin oli havaittavissa suurta nousua nuorisossa, sellaista ihanteellisuuden nousua kuin uskonpuhdistuksen aikoina, ja samalla järjen heräämistä. »Uusi nuoriso tunsi olevansa syntynyt teräaseet päässä.» Uusi liike, joka tunnetaan transcendentalismin nimellä, oli saanut vaikutuksia saksalaisilta filosofeilta, Kantilta, Schellingiltä Ja Hegeliltä, jumaluusoppineelta Schleiermacherilta, englantilaiselta individualismilta, Carlylelta, ja ranskalaiselta sosialismilta, Fourier'lta, mutta se sai pian aitoamerikkalaisen leiman. Se »tahtoi tuoda uskontoon hartautta, avioliittoon rakkautta ja tasa-arvoisuutta, kirjallisuuteen persoonallisuutta, kasvatukseen järkiperäisiä menetelmiä, liikeasioihin rehellisyyttä, valtiotaitoon moraalia, työn lakeihin inhimillisyyttä ja yhteiskunnallista järjestystä.»
Kun Emersonin esiintyminen käy yhteen Amerikan transcendentalismin kanssa, on luonnollista, että sen parhaimmat aatteet keskittyivät häneen. Hänestä tahdottiin tehdä liikkeen johtajakin, mutta on kuvaavaa hänen vapaudenrakkaudelleen, että vaikka hän otti osaa tähän aatteelliseen koulukuntaan ja oli jonkin aikaa sen äänenkannattajan sieluna, hän saattoi sanoa: »Minä en ole se mies, jona te minua pidätte.» Ja kun kiihkein aika oli ohitse ja sen tukkeutumat olivat puhjenneet, saattoi Emerson vapaana, mitään menettämättä palata työnsä ääreen. Puun oksia oli vain karsittu, mutta Emerson tahtoi uudistaa juuret.
Vuosi vuodelta hänen vaikutuksensa kasvaa Yhdysvalloissa. Ja hänen toimintansa kehä laajenee. Vuodesta 1850 lähtien hän matkusteli uudenlaisena uudisviljelijänä ja uranuurtajana esitelmämatkoilla itään ja länteen. Esitelmät, jotka hän sitten julkaisi painettuina, käsittelivät hengen filosofiaa sekä kaikkia ajan kysymyksiä. Emersonin silmät olivat kiinni käsikirjoituksessa tai häipyivät kauas etäisyyteen, kun hän sointuvalla äänellä sanoi sanottavansa eikä hän tehnyt ainoatakaan liikettä käsillään. Hän tuntui olevan omissa ajatuksissaan kuin vuoristossa liikkuva yksinpuhuja. Sellainen oli tämä runoilija, puhuja, ajattelija, kirjailija ja idealisti. Hänen neronsa ilmeni hienostuneessa voimassa. Kuulijat seurasivat henkeään pidättäen tämän kansan opettajan, nuorison innostuttajan ja kaikkien suurten harrastusten ystävän esitystä. Vuonna 1847 hän oli käynyt esitelmämatkalla Englannissa, missä suurella mielenkiinnolla kuunneltiin tämän merkillisen »Massachusettsin intiaanin» aatteita.