Hän oli taistelujen rohkea mies.
Taistelut alkoivat tieteen alalla, geometrian lukemisella salassa isältä — tähän aineeseen vetivät poikaa voimakkaat taipumukset —, ne jatkuivat piileksivän kirjapainon avulla ja kohdistuivat julkisuuden hävittäviin voimiin, joina hänen aikanaan olivat jesuiitat, ja siirtyivät lopulta sisäisen elämän hiljaisuuteen, missä tehtiin tiliä kaikkien aikojen kipeistä kysymyksistä ja joka niinmuodoin oli Jaakobin taistelua aamuruskon nousussa Jumalaa vastaan.
Blaise Pascal, joka oli syntynyt kantamaan neron aseita ja käytteli niitä jo varsin taitavasti toisella vuosikymmenellään, tuli tapojen parantajaksi ja kuoli huulillaan sanat: »Jumalani, älä minua koskaan jätä!»
Tällainen kehitys on kulkua taistelusta taisteluun saavutusten merkitysten laajetessa samoin kuin laajenevat väreet veden tyynellä pinnalla, kun vesilintu vie kulman kärkeä eteenpäin. Sisäistäkin taistelua käydään kouraantuntuvin ottein. Taistelu on näet aina hyvin todellista; sen kärki suuntautuu aina eteenpäin ja rintama laajenee. Taaksepäin kulman sisälle kasvaa voittoisa lepo ja kirkastuva kärsimys. Sellainen taistelu, jos se saa häiritsemättä jatkua ja temmata mukaansa kaikki suuret sisäiset voimat, painuu miltei säännöllisesti uskonnolliselle alalle. Sellainen on monen suurmiehen kehitys ollut.
Nero, jolla on ylenmäärin lahjoja käytettävänään omalla erikoisalallaan, haluaa jo luonnostaankin koetella voimiaan toisilla aloilla, joen tavoin, joka mahtumatta uomaansa etsii tulvehtien ja voitonvarmana uusia mahdollisuuksia.
Ensin Blaise Pascal saavutti vuosisataisia voittoja geometrian ja fysiikan alalla, sitten hän kohtasi tiellään jesuiitat, kauhistui hengessään, pysähtyi, kokosi voimansa ja saavutti voiton, kulki rohkeasti ohi ja vetäytyi maaelämän hiljaisuuteen, ryhtyi siellä ratkaisevaan taisteluun omaa itseään vastaan, kaivoi saartokaivannot, uuvutti nälällä ja janolla sairaan vastustajansa ja saikin valloitetuksi joitakin etuvarustuksia. Silloin hän kuoli.
Blaise Pascal oli ihmelapsi, keksijä, tiedemies ja ajattelija.
Hän syntyi kesäkuun 10:ntenä 1623 Clermontissa. Lapsena hänen henkensä pohti kysymyksiä, jotka koskevat asioiden olemusta ja luontoa, siis ydinkysymyksiä, joiksi myöhemmin tuli elämän merkityksen ja ihmisten ominaisuuksien tutkiminen. Vastausten täytyi olla tarkkaan määriteltyjä, sillä hänen selvyydentarpeensa oli suuri; hänellä oli terävä arvostelukyky ja erikoinen taipumus löytää puutteita. Poika alkoi taistelun sotimalla isän määritelmiä ja oppineiden lausuntoja vastaan.
Kaksitoistavuotiaana Blaise Pascalilla jo oli monta hyödyllistä taitoa, muun muassa hän osasi jokseenkin täydellisesti latinaa, ja laati omin päin alkeisgeometrian. Näin aikainen itsenäisesti tuottava kyky lienee ainoa laatuaan matemaattisten tieteiden historiassa.
Kuusitoistavuotiaana hän saavutti uuden voiton. Hän otti jo täysikuntoisena osaa oppineiden kokouksiin ja laati kirjoitelman kallioleikkauksista, joka herätti tunnetun oppineen Descartesin suurta ihmetystä ja ihailua.