Leena naurahti ja hänen kasvonsa kirkastuivat. Keinutuolin ja maton! Ei tämä sittenkään näkynyt olevan mikään köyhä paikka, vaikk'ei täällä ollut ketään, joka olisi kyennyt pitämään taloa kunnossa. Mutta kohta tässä kaikki paranee, kunhan hän vaan saa alkaa tehdä, mitä tahtoo.
— Onko talossa pesusoikkoa? Ja sanokaa kokille, että panee vettä kiehumaan. Täällä täytyy tehdä puhdasta jo ennen iltaa!
— Lämmintä vettä ja kuumaa vettä on aina saatavana, sanoi Tuominen. Täällä ulkona rappujen edessä on kaksi hanikkaa. — Kas tässä — eikä tarvitse muuta kuin vääntää, niin saapi vettä kuinka paljo tahansa, sekä kylmää että lämmintä.
Leenan pyöreät silmät kävivät vielä pyöreämmiksi. Olihan hän kuullut Ameriikkaa kummaksi maaksi kehuttavan, mutta että täällä oli vettä seinissä, niin ett'ei muuta kuin panee vaan juoksemaan, sitä hän ei ollut osannut arvata. Ja vielä lämpöistä vettä!
Hänelle tuli vielä suurempi halu alkamaan siivousta heti paikalla, hän riisui päällysnuttunsa ja huivinsa — sen oli hän päättänyt vaihtaa hattuun heti kohta kuin sai nostaa palkkaansa — ja alkoi riisua puolivillaista hamettaan aivan kuin olisi ollut kotimökillään.
— Missä teillä on soikot ja pesurievut ja sen semmoiset? kysyi hän Tuomiselta, joka ei oikein tiennyt miten olla.
— Minä lähetän Vehkalaisen tuomaan mitä tarvitaan, sanoi hän saadakseen vähän miettimisen aikaa, sillä semmoisia kapineita ei ollut talossa vielä hänen aikanaan käytetty.
Mutta Vehkalainen pani vastaan näitä uusia laitoksia.
— Mitä konsteja sinä nyt olet keksinyt? kysyi hän äkäisesti, saatuaan selville, mistä oli kysymys. Täällä tulee h—n hauska, jos akkaväki pääsee komentelemaan — hakekoon itse, mitä tarvitsee!
— Niin hakeekin! keskeytti hänet Leena, joka jo seisoi ovessa avojaloin ja paitahihasillaan, aivan niinkuin kotonaan. Odotus oli jo käynyt hänelle pitkäksi.