Vaan sekään ei ollut hänestä oikein mieleen. Joka kerta kun se antoi jotain, niin se taputteli ja oli niin ilkeän näköinen, että sydäntä etoi. Mutta kun ei ollut tietävinäänkään, niin ehkä heittäisi rauhaan. Sitä toivoen ja laskien, kuinka paljon hänellä mahdollisesti olisi säästössä vuoden lopulla, nukkui hän aina iltasin.
Kesä kului ja hotellin liike parani yhä. Leena tiuskahteli hyvästelijöille yhtä äkäisesti kuin ennenkin, säästi, teki työtä ja teki laskujaan niinkuin ennenkin ja oli ylpeä siitä, että oli jo lähettänyt kotiinsa viisikymmentä taalaa. Tuominen ei enää juuri selvää päivää nähnyt. Päivät istui hän kapakkahuoneessa, mutta ei tehnyt muuta kuin joi vieraittensa kanssa. Ja Vehkalainen oli ottanut pestin Brasiliaan menevään laivaan — s.o. hänet oli melkein tiedotonna jätetty erään kapteenin huostaan, joka ei muuten saanut miehistöä Rio Janeiroon, missä keltakuume sinä vuonna raivosi pelottavalla tavalla. Hän ei voinut palata sieltä ennen kuin syksymyöhällä, jos näet ollenkaan palasi. Mutta jos hän säilyi kuumeelta, niin olisi siitä kauppa mainio, sillä palkat Rion laivoilla olivat hyvät ja kapteenin kanssa oli sovittu niin, ett'ei tuo vanha juoppo saisi centiäkään palkkaansa ennen kuin New-Yorkissa. Kaikki näytti onnistuvan Tuomiselle ja sentähden tunsi hän olevansa ystävällisellä kannalla koko maailmaa kohtaan ja ennen kaikkia Leenaa kohtaan.
Hänen ainoa surunsa oli nyt kuitenkin se, että Leena kohteli hyvin epäystävällisestä kaikkia hänen lähestymisiään. Tuominen istui usein pitkät hetket katsellen Leenan liikkeitä tiskin takana, jossa hän hääri vikkelänä, pulleana ja hauskana niinkuin ainakin, ja kuta enemmän Tuominen katseli, sitä enemmän hänen happamet silmänsä kiiluivat. Ja jos Leena silloin meni ulos, niin seurasi hän heti jälestä, mutta jos hän yrittikään lähestyä, niin sähähti tyttö kuin kissa ja käski toki häpeämään. Tuomista se suututti päivä päivältä yhä enemmän.
Ei ollut Leenakaan aivan yhtä hyvällä tuulella kuin ennen, sillä vaikka suuret säästöt hänen mieltään lohduttivatkin, ei hän kuitenkaan voinut salata itseltään, että hänen toimensa oli jotakuinkin ikävää. Isäntä oli useamman kerran paljastanut tarkoituksensa ja muutamat nolatut ihailijat olivat suutuksissaan sanoneet asioita, joista selvästi kävi esiin, mitä he oikeastaan hänestä ajattelivat. Ei tarvittaisi muuta kuin että joku hänen pitäjäläisistään, joita täällä oli kaksikin jokapäiväisinä vieraina, kirjoittaisi kotiin ja kertoisi, mitä he hänestä ajattelivat, niin olisi hänen hyvä maineensa pilalla. Ja samalla olisivat myöskin lopussa kaikki hänen kauniit tulevaisuuden toiveensa, kun hän kotiin tultuaan ostaisi itselleen oman tilan. Monta kertaa oli hän jo todentakaa tuuminut lähteä uutta paikkaa etsimään, mutta aina olivat nuo kaksisataa dollaria, jotka hän ainakin tahtoi ennen sitä ansaita, estäneet hänet sitä tekemästä. Kohta olisi hänellä taas viisikymmentä säästössä ja silloin aikoi hän itse viedä ne Statestreetiin eikä antaakaan niitä Tuomisen vietäväksi niinkuin edellisellä kerralla. Hän aikoi puhutella konttoriherroja ja kysellä kaikenlaista, voidakseen tulla toimeen hotellista lähdettyäkin, sillä siitä oli hän selvillä, että ell'ei Tuominen jättäisi häntä rauhaan, niin menisi hän tiehensä, vaikka täytyisikin palvella puolesta palkasta.
Odotettu päivä, jolloin summa oli täysi, tuli ja Tuominen oli luvannut seurata häntä konttooriin. Ensin oli Leena estellyt sanoen, että oli joutavaa mennä kahden asialle, jonka hän itsekin voisi hyvin kyllä toimittaa. Mutta kun isäntä tahtoi tulla, niin täytyi Leenankin suostua, ja kun he lähtivät liikkeelle aamupäivästä, niin oli Tuominenkin selvä ja sentähden ystävällinen eikä tehnyt kiusaa.
Leenan asia toimitettiin pian ja hyvin ja Tuominen ehdotteli, että he menisivät kävelemään Broadwaylle, jossa liikkui paljon ihmisiä kauniissa syysilmassa. Leena ihmetteli ihmettelemästä päästyäänkin koreita myymälöitä ja ikkunoissa olevia koreita tavaroita, kunnes alkoi päätä pyörryttää ja hän tunsi olevansa enemmän uuvuksissaan kuin kuuman kesäisen päivän niitettyään. Ja hän ihastui iki hyväksi, kun Tuominen vei hänet konditoriin, joka oli hänestä aivan käsittämättömän komea ja hieno, ja tarjosi hänelle jäätelöä ja lasin likööriä. Eikä Leena tiennyt, mitä ihmettelisi enemmän, tuotako kaunista huoneustoa ja tarjouksia vaiko isäntäänsä, joka liikkui täällä niin vapaasti ja häikäilemättä näiden hienojen ihmisten keskessä, että Leena tunsihe oikein moukkamaiselta semmoisen suuren herran seurassa.
— Sääli sitä kuitenkin on, ajatteli hän, ett'ei kukaan ota huolta pitääkseen semmoisesta miehestä. Jos vaan kuka saisi hänet pysymään erillään viinasta, niin tulisi hänestä pian rikas, ja onhan se muuten jo nyt aivan kuin herrasmies.
Leena oli nyt tavattoman myöntyväinen, niin, melkeinpä ystävällinenkin kotimatkalla, ja samoin kotona hotellissakin, josta oli seurauksena se, että Tuomisen silmät loistivat tavallista enemmän, kun kaikki ne pikku ryypyt, joita hän kotiin tultuaan oli kurkkuunsa keikautellut, alkoivat vaikuttaa.
Kapakka tyhjeni varhain sinä iltana. Ei ollut iltapäivällä saapunut vieraita niin paljon kuin tavallisesti, osaksi luultavasti sentähden, että liike oli ollut suljettuna aamupäivällä, osaksi taas siitäkin syystä, että ilma oli tavattoman kuuma ja painostava, jonka vuoksi ihmiset kernaimmin pysyttelivät ulkosalla.
Leena istui avonaisen ikkunan ääressä ja tavaili varmaankin jo kymmenennen kerran sitä kirjettä, jossa äiti kertoi saaneensa ensimmäisen lähetyksen, viisikymmentä dollaria eli kaksi sataa viisikymmentä markkaa! Kaksisataa oli pantu säästöpankkiin, ne viisikymmentä riittäisivät kyllä kevääsen, kirjoitti äiti, hänelle ja lapsille, sillä sekä rukiista että potaatista oli tullut hyvä vuosi ja porsas näkyi hyötyvän ja kasvavan kauniiksi jouluun mennessä. Leena hymähteli hyvillä mielin ajatellessaan hämmästystä ja iloa siellä kotona, kun toinen rahalähetys, joka oli tänään pantu menemään, saapuisi perille. Jos hän nyt vaan voisi kestää puoli vuotta lisää samalla palkalla kuin tähän saakka, niin olisi hänellä kaksisataa taalaa säästössä ja silloin voisi hän hakea itselleen hauskemman paikan ja tyytyä vaikka puoleenkin palkkaan, ell'ei häntä vielä haluttaisi matkustaa kotiin. Hän tunsi olevansa sovussa koko maailman kanssa ja niin tyytyväinen itseensä, että vastasi ystävällisesti, kun Tuominen rupesi puhelemaan.