Kiirehtikää… isä… juostaan hänen kortteeriinsa. Hän lupasi mennä sinne… Minä pelkään… pelkään…
LIISAN ÄÄNI käheänä, kauhun valtaamana.
Isä… isä… tule… Jumalan tähden… Hänen kasvonsa vääntyvät… muuttuvat sinisiksi… Pieni rinta korisee… korisee…
KORPI näyttää miltei mielettömältä, kun hän kohottaa vapisevat nyrkkinsä ilmaan, hänen laihoilla, nääntyneillä kasvoillaan ja koleassa, soinnuttomassa äänessään kuvastuu kiduttava neuvottomuus ja epätoivo ja leuka vavisten huutaa oudolla, kolealla äänellä.
Mitä minä teen? Mitä teen…? En enää ymmärrä… Täytyykö minun tulla hulluksi… hulluksi…?
Esirippu.
Kolmas näytös.
Sama paikka kuin ensimmäisessä näytöksessä. On ilta; seinäkello näyttää olevan jo kahdeksan. Mestari istuu kirjoituspöytänsä ääressä ja pikkupomo seisoo keskellä lattiaa, pidellen kädessään suurta koneenavainta.
MESTARI hieman äreästi.
Menkää nyt ja koettakaa laittaa sitä konetta, niinkuin päivällä neuvoin, ettei se pilaantuisi!