Anni, minun täytyy tulla heti sinun luoksesi; sanoa sinulle eräs seikka. Sanoin äsken, ettemme vaadi paljoa, mutta nyt huomaan, että minulla onkin niin kallis aarre, etten vaihtaisi sitä miljooniin — koko maailman aarioihin.
ANNI
Mitä tarkoitat Kaarlo… Mitä se on?
KAARLO painavasti.
Se, että saan sinut sellaisena kuin olet, että sinä olet yksin minun, minun oma, pieni tyttöni. (Suutelee Annia tulisesti.) Minä tiedän, etten sitä aarretta koskaan menetä — eikö niin? Sillä rakastathan sinä minua… Anni… aina?
ANNI suudellen kuin huumaantuneena.
Oi, Kaarlo, tiedäthän sinä miten sinua rakastan. Kuinka voit kysyäkään sellaista, Kaarlo? Miten olisi mahdollista, että minä…
KAARLO
Niin, tuo varmuus juuri lisää onneni moninkertaiseksi. Täälläkin täytyy monen yhtämittaa epäillä ja pelätä, että tuo inhoittava mestari, roisto — onnistuu lopulta turmelemaan heidän rakkaansa. Ajatellessani äsken Vaaralan Sannin sulhasta, olisin minä tahtonut polvillani kiittää kohtaloa tai elämää siitä, ettei minun tarvitse sellaista koskaan edes epäillä.
ANNI hämmästyen.