KORPI hilliten itsensä.
Älkää viitsikö sanoa enää mitään hänelle — puheet eivät tässä auta!
Eikä väkivaltaisuudet! Niistä olisi vain heille hyötyä. — (Lujasti.) —
Loppu tästä on kyllä tehtävä — mutta toisella tavalla!
(Menevät ulos, paitsi Kaarlo, ja ovi jää raolleen. Joukon sorina lakkaa, syntyy miltei kuolemanhiljaisuus. Sitten kuuluu Korven mielenliikutuksesta väräjävä ääni.)
KORPI
Työtoverit! Mestari ei lupaa edes ilmoittaa patruunalle vaatimustamme; ivailee vain ja sanoo olevansa varma siitä, että se hylätään. Mitä on meidän tehtävä? Onko meidän tyyninä kärsittävä, että palkat vieläkin alennetaan? — että meidän lapsemme joutuvat kitumaan nälässä? Mitä te ajattelette, toverit?
KIIHKEITÄ HUUTOJA
— Ei — me emme anna enää alentaa palkkoja!
— Syksyllähän niitä juuri alennettiin…
— Me olisimme raukkoja, jos vieläkin…
— Ei enää…