Mielipuoli oli huudoista välittämättä jatkanut kaiken aikaa puhettaan. Hän oli unohtanut henkilökohtaisen vihansa, hänen äänensä oli muuttunut jylisevän juhlalliseksi:
— Niinkuin pitkäisen tuli leimahtaa idästä hamaan länteen, niin on myös Ihmisen pojan tulemus! Sillä silloin pitää suuren vaivan oleman ja ihmiset pitää nääntymän pelvon ja odotuksen tähden! Ja elementit palavuudesta sulavat.
Jotkut koettivat tunkeutua joukon lävitse, ja mielipuoli karjaisi kammottavalla äänellä:
— Menkäät pois minun tyköäni, te kirotut, tuohon iankaikkiseen tuleen, joka valmistettu on perkeleelle ja hänen enkeleillensä! Siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys! Ja kuolema ja helvetti heitettiin tuliseen järveen, ja tämä on se toinen kuolema!
Vasta nyt hänen äänensä lakkasi kuulumasta — puhkesi sellainen ulvonta, kiljunta, että Julius kumartui koettaen tukkia korviaan. Onnettomat ihmisraukat olivat alkaneet tapella keskenään: toiset tahtoivat saada mielipuolen alas aidalta, mutta joukko pelästyneitä, hulluja ja hysteerisiä naisia seisoi tiellä kiljuvana, mielettömänä muurina. Heidän ulvontansa tukahdutti toisinaan tulenkin pauhun. Mieletön huitoi ja huusi taukoamatta — ja kaiken ylitse valoi raivoava tulimeri verisen hohteensa. Vain toisinaan kuului melun yli joitakin yksityisiä huutoja:
— Pois mielipuoli!
— Älkää koskeko häneen!
— Jumala, ole armollinen!
— Alas sieltä! Muuten kaikki tulevat hulluiksi!
— Peljätkää herran vihaa!