— Katsokaa, kuinka se loistaa!
— Tahdotteko murhata enkelin — julmurit!
— He ovat piruja, piruja!
— Katsokaa, niillä on sarvet ja hännät!
— Menkää takaisin helvettiinne!
— Tuonne takaisin — saatanat!
— Rukoilkaamme!
Sitä mukaa kuin he etenivät, häipyivät sanat kuulumattomiin sekaantuen huumaavaksi meluksi. Julius katsahti taakseen ja näki jotakin sekavaa, heiluvia nyrkkejä, pyörivää, kuin villiä tanssia — ja hänestä tuntui, että noiden mielettömien yläpuolella tanssi tyhjässä ilmassa parvi punaisia paholaisia, iloisina vartioiden uhrejaan. Mutta lopulta hän käsitti, että kiviaidalla juoksenteli ja tappeli puolialastomia miehiä.
Marcus pysäytti koneen noin kolmensadan metrin päähän kodittomien joukosta ja alkoi kuunnella.
— Emmekö menisi vähän kauemmaksi? kysyi Julius arasti.