Sua lemmin, mut siitä ma vaadin
sun lempesi myös kokonaan
ja ankaran lain minä laadin,
jota nousen ma palvelemaan:
Jos vain olet uskoton kerta,
petät lempeni koskonkaan,
niin puukkoni povesi verta
juo viimeiseen pisaraan.
Näin vannoo mies aron aavan valan tummalle immellen ja neitonen loppuhun kaavan vain lausuvi amenen.
Vereni.
Mun vereni pyytää ja pyytää ja se koskena kuohahtaa pian ylitse äyrähiensä, jos esteittä vain ei se virrata saa.
Ja en sitä hillitä taida
ja en edes koitakaan,
koska luonnon sortoa köyhää
ja alhaisint' olis tuo teko vaan.
Veri vieri ja kiehu ja pauhaa, yhä voimakkaampana siis, sinis kun sinä tyynesi löydät, ja salvoista halvoista huolios viis!
Palava pensas.
Sa oot se pensas palava, min erämaassa näin ma ja jonka luokse korvessa hämmästyneenä jäin ma.
Oi katso, riisuin kenkäni,
kun paikka tää on pyhä,
ja polvistuin nyt eessäsi
ma vielä viivyn yhä.