* * * * *
Tavantakaa lauloivat tykit, tuon tuostakin rätisivät kuularuiskut ja konekiväärit, ja lakkaamatta vinkuivat kuulat juoksuhaudoissaan Työläis-Suomea puolustavain proletaarisotilaiden tuliputkista. Ja tuolloin tällöin valaisi yöllistä taivaanrantaa pommien sytyttämäin rakennusten valtaisat loimut.
Kahakoitiin vaihtelevalla onnella. Miehiä kaatui kummaltakin puolen.
Hannesta yhä edelleenkin luodit karttoivat.
Kerran tapahtui kummaa.
Vihollinen hyökkäsi. Sen taajat ketjut lähestyivät meikäläisten juoksuhautoja. Mutta vaikka hyökkääjät ampuivat taajoja yhteislaukauksia, eivät kuulat lentäneet maille halmeillekaan. Joku yksinäinen kuula vain mäsähti juoksuhaudan turpeisiin tai paukahti läheisiin puihin. Taistelun tuoksinassa ei tätä merkillistä seikkaa kuitenkaan keritty sen pitemmälle aprikoimaan. Meikäläiset päästivät vihollisen aivan lähelle suojapaikkaansa. Mutta sitte suuntasivat he murhaavan tulensa hyökkääjiä vastaan. Näitä kaatui luokona ja rippeiden oli paettava henkensä kaupalla meikäläisten syöstessä juoksuhaudoistaan ja itsepintaisesti ajaessa heitä takaa.
Taistelun tauottua vasta arvoitus selveni. Hyökkääjäin enemmistö oli ollut työläisiä, jotka olivat ampuneet ilmaan ja heittäneet henkensä nostamatta asettaan luokkatovereitaan vastaan, sortuneet naamioidun teloituksen uhreina.
Mitä lausuikaan tästä upouutukaisesta julmuuden laadusta sama kyvykäs kirjailijamme, joka jo edellä luvussa "Työmies ja talonpoika" sai puhevuoron.
Kas tässä mitä hän kipenöivällä kynällään valkoisten naamioittujen teloitusten paraikaa muodissa ollessa kirjoitti:
Naamioittu teloitus — valkoinen pyöveli.
Mikä hirmusanoma Svinhufvudin kauhumailta! Nämä onnettomat, ikänsä herrojen ja isänmaan hyväksi raataneet työläiset olivat niitä, jotka ovat joutuneet samaisten Mannerheimien y.m. toimeenpaneman naamioidun teloituksen uhriksi. Ne oli, toisin sanoen, väkivallalla pakoitettu valkoisten riveihin ja ajettu sitten etulinjalle taistelemaan niitä omia työläisveljiänsä vastaan, joilta he odottivat apua ja pelastusta. Ne työläiset eivät sittenkään pettäneet omia veljiänsä vaan ampuivat ilmaan. Sen kyllä olivat edeltäpäin jo tienneet Mannerheimit, Svinhufvudit y.m. He eivät olleet toivoneetkaan niiltä työläisiltä taisteluapua. He olivat pakoittaneet ne työläiset vain sinne etulinjalle voidakseen ne tuhota naamioidulla teloituksella, ilman muodollista oikeudenkäyntiä. Tämä kauhuntapaus ei kuitenkaan ollut ainoa, vaan ainoastaan yksi lukemattomista, jokapäiväisistä tapauksista. Herrojen Svinhufvud-Mannerheimien ja Renvallien pakollinen asevelvollisuus ei ole mitään muuta kuin veristä naamioittua teloitusta. Sen pakollisen asevelvollisuuden nimessä ja varjossa raahaavat samaiset pyövelit joka päivä Suomen hyödyllisiä, paljon kärsineitä työläisiä etulinjoille joukkoteurastuksen, naamioidun teloituksen uhriksi. Kaikkien sotien historiasta en ole tavannut mitään niin hirvittävää, niin pöyristyttävän veristä ja raakaa, armotonta ja sydämmetöntä. Ei voida esim. hunnien kuninkaan Attilan osoittaa tehneen mitään niin kauhistuttavaa, niin liioitellen kuin hänen julmuuksistaan puhutaankin. Ja Attila oli kuitenkin alkukorpien villi henki. Nykyiset sivistyskauden Svinhufvud-Mannerheimit painuivat kyllä ensiksi Lapin läheisiin synkkiin korpiin karatakseen niiltä pimeyden perukoilta työväestön niskaan ja todellakin näkyy, että he ovat niillä perukoilla imeneet muinaisen synkän Lapin raakaa, pimeää ja veristä noidanhenkeä. Ne hyödyttömät herrat ovat lähteneet tuhoamaan Suomen hyödyllistä työväestöä, kauheimman ja syvimmän raakalaiskauden hengessä ja merkeissä.