Mitä auttoikaan nyt häntä parlamenttaarisuutensa ja "rauhallinen kehityksensä".
Seinää vasten!
Ei suojele vaalilippu lahtarien kuulalta. Se olisi hänen pitänyt ymmärtää. Mutta ei. Vanhat, hengettömät lauseparret olivat juurtuneet liian syvään hänen mieleensä. Ja niin sai hän hengellään maksaa kauniin, mutta hedelmättömän periaatteensa. Valkopedot saivat himoamansa viattoman veritilkan. "Rauhallinen kehitys" vyöryi yli työläisruumiin.
Surullista, surullista, surullista!
Näen sinut siellä, äiti, sairaana ja avuttomana ja yksinäisenä. Näen sinun surun ja koettelemusten uurtamat piirteesi. Näen sinut unettomana yön aaveiden ympäröimänä oihkivan vuoteellasi, jonka ääressä ei kukaan valvo.
Enkä kuitenkaan voi auttaa sinua. Kuinka julmaa!
Mikä enää siis kannustaisi elämään? Kosto!
Siinä ainoa mikä elähyttää onnetonta
Poikaasi.
* * * * *