Kas näin hän oli pakinoinut:
Työmies ja talonpoika.
Tai oikeastaan pitäisi sanoa: herrat ja orjat, sillä sekä työmies että talonpoikakin on halki vuosisatojen ollut ja yhä on herrojen orjana. Talonpojista puhuessani minä en tietysti tarkoita niitä upporikkaita maan suuromistajia, tukkiyhtiöitä, rusthollien, säteritilojen ja muiden suurtilojen omistajia, jotka jo varallisuutensa puolesta ovat suurkapitalisteja ja jotka rikkautensa, yhteiskunnallisen asemansa, sukulaisuussuhteittensa ja kaiken muun takia kuuluvat herrojen joukkoon, ovat niitä, jotka elävät ja aina ovat eläneet ja rikastuneet toisten työllä, itse eläen ylellisyydessä ja joutilaisuudessa. Minä tarkoitan tässä talonpojalla Suomen sitä varsinaista talonpoikaa, joka on työläisen kanssa saanut miespolvesta miespolveen herroja hartioillaan kantaa.
Miten on nimittäin käsitettävä se ihme, että se samainen talonpoika, joka on vuosisatoja huokaillut laiskojen herrojensa orjana ja elättäjänä, on nyt alentunut samojen orjuuttajiensa ja herrojensa renkinä tappelemaan juuri niiden hyväksi, teurastaakseen niitä työläisiä, joiden kansaa hän on samaisten herrojen iestä kantanut. Se talonpoika on herrojen usuttamana lähtenyt teurastamaan kohtalotoveriansa, työläistä, joka on aina ollut hänelle apu elämässä, turva hädässä, toveri työssä ja kärsimyksissä. Sen työläisen keralla on talonpoika kestänyt ja voittanut. Se työläinen on talonpojan palvelijana ja työtoverina marssinut työhön ja vaivaan vuoden niin pimeinä kuin valoisinakin aikoina, halki öidenkin, kestäen sateet kuten poudatkin. Kun vuoden kiire työaika riensi talonpojan pelloille ja kesäisille niityille, seisoi työläinen aina hänen apunansa, kesti hikisenä, repalaisena poudan helteet. Se työläinen ei säästänyt itseänsä silloin kun talonpojan luoko uhkasi mädätä, tuuleentunut viljapelto varista. Se raatoi talonpojan rinnalla auringon varhaisesta noususta yömyöhään, kun joutilaat herrat samoina aikoina vetelehtivät aivan työttöminä peltojen pientarilla, kujasilla ja kaupunkien kaduilla tai elostelivat ylellisissä koti- ja ulkomaisissa kylpylaitoksissa vapautuakseen siitä liiasta lihavuudesta, jonka olivat saaneet työläisen ja talonpojan hartioilla joutilaisuudessa elostellessansa. Tämän ainoisen ystävänsä työssä ja vaivassa, tämän kohtalotoverinsa herrojen orjuudessa, tämän työläisen, joka on kestänyt elämän ilot ja surut talonpojan rinnalla, petti nyt Suomen talonpoika. Se petti sen työläisen sangen häpeällisesti, s.o. karkasi sen ystävänsä, ainoisen apunsa ja kohtalotoverinsa niskaan niiden samojen joutilaiden herrojen uneuttamana, joiden orjuudessa he molemmat ovat kituneet, ja joka on heitä molempia aina halveksinut, halveksinut kuten elukkaa ja työjuhtaa. Totisesti, jos Renvallien, Mannerheimien y.m. elättien loistavaan saliin olisi talonpoika astunut, niin olisi sitä pidetty talon häväistyksenä ja huone pesty lähdettyä. Moukkahan on herrojen yleinen nimitys talonpojista.
Mutta voitanee sanoa ja on sanottu, että ainakin teollisuustyöväestö on talonpojalle tarpeeton. Sitä väärää oppia onkin kyllä viime aikoina viljalti saarnattu. Enimmän sitä ovat saarnanneet hrat Alkio, Gebhard y,m. Ne valheen profeetat ovat suorastaan usuttaneet talonpoikaa teollisuustyöläisen niskaan, Ne ovat opettaneet, että teollisuustyöläinen on talonpojalle aivan tarpeeton, jopa sen riistäjä. Tulee silloin kysyneeksi, ovatko samaiset hrat Alkiot, Gebhardit y.m. julkeita veijareita, jotka suorastaan petkuttavat talonpoikaa, vai ovatko he ehkä niin auttamattomia tomppeleja ja tyhmyrejä, että jumalatkaan eivät ole kyenneet saamaan heitä ymmärtämään edes sitäkään, että heidän ei sen typeryytensä takia pitäisi tässä maailmassa koskaan puhua muuta kuin sanat: Herra suo minulle viisautta pitää alati suuni lukossa.
Sillä ilman teollisuustyöläistä olisi talonpoika avuttomin raukka. Ilman sen teollisuustyömiehen työtä ja apua se talonpoika kituisi kuolettavan köyhyyden alla. Talonpojan koko hyvinvoinnin ja edistyksen suurimpana tekijänä on teollisuustyömiehen työ ja hiki. Jos se teollisuustyömies ei olisi valmistanut talonpojalle teräsauraa, karhitseisi hän vieläkin puukarhilla ja kyntäisi puuauralla. Teollisuustyömies on valmistanut talonpojalle meijerikalustot puukirnun tilalle, puimakoneet varstan, niitto- ja leikkuukoneet viikatteen ja tökerön sirpin tilalle. Se työläinen on valmistanut lukemattoman lukemattomat koneet ja laitteet, joiden avulla talonpoika on kyennyt nousemaan köyhyydestä hyvinvointiin. Jos talonpojan olisi pakko valmistaa kotonansa neulansa, naulansa, akkunalasinsa, veitsensä, kahvelinsa, astiansa, työkalunsa, paperinsa, kynänsä, jos hänen pitäisi kotonaan jalostaa tuotteensa, puunsa paperiksi ja tarvekaluiksi vuotansa nahaksi, villansa veraksi j.n.e., j.n.e,, niin olisi hän kirottu raakalaisaikuisen eläjän ainaiseen kurjuuteen, pimeyteen ja köyhyyteen. Nyt on hänen avuksensa rientänyt teollisuustyömies. Se työmies on hiellänsä ja työllänsä luonut pohjan koko talonpojan tulevalle ja nykyiselle kehitykselle. Sen teollisuustyöläisen työstä nauttii talonpoika joka askeleellansa. Hän lähettää tuotteensa kaupaksi sen työläisen rakentamilla rautateillä, laivoilla tai automobiileilla. Talonpojan avuksi rientää teollisuustyöläisen hiki ja työ kaikkialla, helpoittaen hänen elämäänsä ja työtänsä joka silmänräpäys. Teollisuustyöläisen hiki ja työ juoksee talonpojan asioilla kuljettaen hänen puhettansa työnsä tuotteella, telefonilla, talosta taloon, kaupungista kaupunkiin. Teollisuustyöläinen valmistaa talonpojalle vaatteet päälle, kengät jalkaan, kellon taskuun, kietaisee hänelle tupakat valmiiksi sikariksi ja savukkeeksi, lähettää tulitikut käteen, Ei ole hetkeä, jolloin ei talonpoika verottaisi teollisuustyöläisen hikeä ja työtä. Ei ole silmänräpäystä, jolloin teollisuustyömies ei helpoittaisi talonpojan elämää ja auttaisi sen kehitystä. Poistakaa vain teollisuustyöläinen, ja talonpoika vajoaa oitis raakalaisajan kurjaksi avuttomaksi olennoksi. Kaikkien taivasten jumalat yhteensä eivät riitä talonpojalle korvaukseksi tehdastyöläisestä.
Mutta voitanee sanoa, että tehdastyömies, ja työmies yleensä, on siitä hiestänsä ja työstänsä kantanut talonpojalta liika suuren palkan. Jokohan? Niin kyllä opettavat esim. samaiset valhe-apostolit Alkiot, Gobhardit y.m. Menköön kuitenkin talonpoika hetkiseksi tutustumaan teollisuustyöläisen elämään ja hänen silmänsä aukenevat. Hän näkee, että se työläinen, joka ahertaa hänen hyväksensä, on tämän maan kurjimmista kurjimpia. Sen asumukset ovat usein kehnommat talonpojan huonoakin saunaa, jopa joskus huonommat kunnon talon sikolättiäkin. Niissä asumuksissa elää ja kärsii väki ainaisessa puutteessa, ainaisena painostajana epätietoisuus huomisesta päivästä, siitä koska on nälkätaipaleelle lähdettävä. Niissä asumuksissa saarnaa puutteen ja köyhyyden ainainen läsnäolo järkyttävää tarinaansa. Se työväestö ei siis ole talonpoikaa rosvonnut, ei elänyt sen hartiolla hetkeäkään.
Ja kuitenkin on sitä talonpoikaa rosvottu. Kuka on sen silloin tehnyt? Eivätkö juuri ne lukemattomat joutilaat herrat, jotka elostelevat niin talonpojan kuin työläisenkin hartioilla. Katsokaa niiden joutilaiden herrojen elämää. Pakanoidenkaan jumalat eivät ole viettäneet niin makeita laiskanpäiviä kuin ne samaiset herrat ja kuitenkaan ei helvetin paholainenkaan julkeaisi itselleen koota niin paljon rikkautta ja ylellisyyttä kuin ne herrat ovat koonneet. Renvallit, Mannerheimit y.m. eivät ole koskaan hyödylliseen työhön kättä koukistaneet ja kuitenkin tiedetään puhua esim. Renvallin satumaisen suurista vuosituloista. Missä ovat silloin talonpojan rosvoojat? Teollisuustyömies valmistaa esim. teräsäkeen, sanomme 100 markasta. Herrat rosvoavat sillä talonpojalta esim. 200 mk. Siinä laiskuudessa ja ylellisyydessä rikastumisen salaisuus. Katsokaa suuripalkkaisia rovasteja ja muita virkaherroja, Eikö niiden työtön käsi ole aina työläisen ja talonpojan taskussa kuten ryövärin käsi. Kaikissa työntuotteissa missä työmiehen työ ja hiki rientää tuomaan talonpojalle apua ja helpotusta, on kätkettynä rosvoavan, työttömän herran, kokonaisen herra-armeijan käsi, joka kantaa veroa kaikesta, tulitikusta loppumattomiin asti. Se ryövärikäsi ryövää yhdeltä puolen työläisen, toiselta puolen talonpojan työtä ja hikeä. Se on niiden yhteinen verinen sortaja ja ryöväri. Se joutilaana elostelevien lauma on yhteiskunnan ruumiissa kuin rakennuksen hirsissä tuhoisat homesienet, jotka syövät lahoiksi lujimmatkin seinähirret. Se ylellisyydessä ja laiskuudessa työläisten ja talonpojan hartioilla elävä, sortava ja ryöväävä herralauma on kuin mehiläispesän laiska emo, jolle sekä työläinen että talonpoika on vuosisadasta vuosisataan kantanut ja yhä kuhnureilla kannattaa mettä. Se emo vain on hedelmätön, steriili, mitään hyödyllistä siittämäänkään. Sen elämän päämääränä on ainoastaan työläisen ja talonpojan rosvoaminen. Talonpojan tarvitsee vain ruveta käyttämään omia aivojansa, näkemään asioita omilla silmillänsä ja hän huomaa kaiken tämän todeksi. Hänen tarvitsee vain kohota ylemmäksi sitä lantatunkioiden eläjää, joksi herrat ovat hänet polkeneet ja hänen silmiinsä avautuu totuuden avara maailma.
Mutta nyt on se talonpoika ainaisten sortajiensa, halveksijiensa ja rosvoojiensa, joutilaiden herrojen usuttamana karannut ainoan ystävänsä, ainaisen auttajansa ja apunsa, työmiehen niskaan. Hätä ja häpeä täyttää mielen sitä ajatellessa. Niinkö palkitsi Suomen talonpoika ainoan apunsa? Niin syvästikö se petti ystävänsä? Niin matalastiko kykeni Suomen talonpoika käsittämään kunniavaatimukset ja oman arvonsa, oman etunsa? Olen itse talonpojan lapsi ja minä olen siitä talonpojan maailmasta nähnyt kauniita tuulahduksia. Nyt tuntuu pimeys ja yö tulvineen sen talonpojan sydämmeen. Nyt tuntuu kuin olisi päivä sanonut sen talonpojan sydämmelle katkerat hyvästinsä ja sen asujaksi hiipinyt ikuinen häpeä.
Itkekää sitä te, joilla on vielä sydäntä hyvälle! Valittakaa sitä te Suomen syvät korvet, jotka olette nähneet, miten uskollisesti työmies talonpojan apuna teidän voimaanne lannisti ja teitä viljelyksen palvelukseen kukisti. Vedotkaa te tutkimattomat taivaat vieläkin sen talonpojan sydämmeen. Vedotkaa siihen kaiken hyvän ja oikean nimessä ja talonpojan oman arvon ja kunnian nimessä. Minä itse en siihen enään uskalla vedota. En pelkää sitä, että siitä talonpojan sydämmestä olisi nytkään vielä kaikki hyvä kuollut, mutta sanani vain raukeavat. Tahtoisin huutaa apua, mutta ääneni jo väsyy. Vedotkaa siis tällä tuskien hetkellä talonpojan sydämmeen te, joilla ehkä on enemmän voimia sen ovea avata. Selittäkää sille Suomen talonpojalle, että hän näinä murheen ja yön päivinä seisoo tulevien sukupolvien ja koko maailman tuomioistuimen edessä. Itä ja länsi, ottakaa hellimmät äänenne ja rientäkää kiiruusti rukoilemaan sitä erehtyneen talonpojansydäntä hartailla sanoilla: Ystävä ja veli, elä surmaa työ- ja kärsimystoveriasi. Elä lyö maahan omaa apuasi ja ystävääsi, sitä, joka on aina ollut sinulle turva ja tuki, sillä jos ystäväsi petät, petät kunniasi, ja majaasi hiipii ikuinen yö ja häpeä.