Ei kenkään arvata saata, mitä tullut on, mitä tuleva on, mitä tuova on nousu nyt auringon, joka katsoo kauhistuksen yli.
Mut entinen merkki jos paikkansa pitää, niin: kauhujen jäljissä kauneus itää ja raunioiden tuhkassa uus elo herää, luo kukkaset terää ja avautuu hyvinvoinnin syli.
Ja ainakin yksi seikka varma on ihan: On suuren suurta elää, kun yhdessä päivässä, yhdessä yössä nyt uutta luodaan enemmän kuin vuosisatain työssä, kun luonnonvoimat liikkuvat ja jumalaisen vihan ja koston kauhukanteloinen helää!
SUURLAKKOKUVIA
I.
Katso, tehdaskorttelissa seisahtivat koneet äkin, pyörät kaikk' on nukuksissa, asuntoina hämähäkin; ei nyt kuulu kalke, kilke sieltä niinkuin aina ennen; poiss' on raatajoiden vilke töiden luona tullen, mennen.
Suunnattoman suuret pajat, joiss' on työtä tuhansille, lukoss' ovat pitkät ajat, vailla miestä moukarille; kymmenien kutomoiden koneet nukkuu tuhatluvut; eivät suihka pirrat, joiden ääress' seisoi äsken suvut.
Lakoss' ovat orjajoukot. Kurjiss' esikaupungeissa, joissa heill' on täynnä loukot kamalissa kasarmeissa, näkee nälkää lakkolaiset vaimoineen ja lapsinensa, vaikka kädet auttavaiset tuokin heille antimensa.
Nälkää näkee lakkolaiset. Eikä tuossa kyllin vielä: sadat naiset, lapsukaiset, miehet kuolee hätään siellä. Runsaimmatkin avunlähteet suovat erän liian niukan; ain on eessä pelkät tähteet; hyvä jos saa kukin hiukan.
Mut on hätää muuallakin, ei vaan orjain asunnoilla: Vaiv' on vakaa linnoissakin kapitaalin valtijoilla: tuottaa päivä joka ainoo, tappiota tuhat sataa, Vararikot varmat vainoo, jos vaan jatkuu tätä rataa.