Syksyn kolkko, synkkä ilta Kattaa kaupungin ja maan, Raskahasti rannan aalto Vastaa kuusten huminaan.
Kuusten alla seisoo suojus, Sepä kattotorvestaan Sukkelasti suitsuttavi Säkeniä ilmahan.
Säkenet ne säihkyellen Tuulen kanssa tanssivat, Heloittavat hetken aian, Tuikahtavat, — sammuvat.
Lämmintä ei niistä lähde, Valkene ei valju yö, Mut ne kertoo, kuinka siellä Ahkera on alla työ.
Kaikuvalla kalkkehella Seppä rautaa kuonnuttaa, Painavilla palkehilla Taaskin tulta tupruuttaa.
Säkeniä uusi sarja Lentää yöhön sankeaan, Kylän lapset seisottuvat Noita tuossa katsomaan.
Säkenell' ei pitkä kaari Ole ilmamatkoaan, Tulen vaan saa syttymähän Käyden tulta ottavaan.
Näinpä, lauluni, sä lennä Säkenenä säihkyten, Nuorten mieltä miellytellen, Sytytellen, sammuen.
Ehkä saisit laulun innon Uutta tulta leimuumaan Sydämissä Suomalaisten Yli kaiken Suomenmaan.
A. Oksanen.