"Luulen arvelevani sitä semmoiseksi vielä nytkin", hän sanoi, ja hetken mietittyään hän lisäsi: "Kuuluithan sinä oikeastaan seudun ulkopuolelle".
Katsahdin kysyvin silmin häneen. "Niin, enhän tiennyt, kuinka silloin oli mieleni laita, — vaan luulen kumminkin —, mutta ei, en kumminkaan sitä tiedä. Tule, kävelkäämme vielä hetkinen".
Mielessäni on monta muistoa tämän seudun luonnosta ja monesta sulosesta käynnistä sen ihanissa paikoissa. Mutta tämän illan muistot, kuin kuu paistoi epäselvästi pilvenharsoilla peitetyltä taivaalta — lumisade oli lakannut — kuin lauhkea talvi-ilma oli tyven ja rauhasa, kuin tähdet tummasti pilkottivat ylhäältä ja muutamasta talosta vielä tulta välkkyi, sen illan muistot ovat painuneet mieleeni syvemmin kuin mitkään muut luonnonilmiöt. Kuin vihdoin sanoimme toisillemme hyvästit, ja kuin hän oli poistunut ovesta huoneeseen, en minä vielä voinut ajatellakaan kotiinmenoa. Kuin semmoisia kokee, niin tulee huomaamaan kauneutta ympärillänsä, jonka sivuitse ennen on mennyt mitään huomaamatta. Ja sydämmeen syntyy halu kartuttaa toisienkin onnea. Riensin alas pitkin noita tuttuja teitä ja tervehdin taloja ja peltoja, puita ja kiviä niinkuin hyviä ystäviä ainakin. Nyökkäsin päätäni jokaiseen kotihin, jonka ohitse kulin, ja yhä joutui mieleeni jotakin hyvää, todellista ja kaunista siellä asuvissa ihmisissä.
Toivottelin koko mailmalle ilosta joulua.
Kävin siinä tuvassa, jonka edessä poika äitineen olivat seisseet ajaessani ohitse. Mitä siellä puhuin ja tein, se varmaan saattoi nuo ihmisparat hyvinkin ihmettelemään ja se olisi asianhaarain ollessa muussa tilassa näyttänyt itsestänikin kyllä ihmeelliseltä. Vaan tänä iltana olin ikään kuin kotonani kaikkialla. Mies ei ollut aivan selvällä päällä, poika nukkui ja vaimo oli ikään kynttilää sammuttamaisillaan kuin minä astuin sisään. Luulenpa varmaan, että he pelkäsivät tahtovani tarkastaa heidän perheellisiä olojaan ja katsoa, että kaikki kävi oikein päinsä. Ja minua vaan halutti rakentaa heille linna niin suuri ja ihana kuin se, jossa itse nyt asuin, sekä pitää huolta siitä, ett'ei heidän enää milloinkaan tarvitsisi seistä kotinsa edustalla sanomassa: "Nyt rikkaissa taloissa sytytetään kynttilät palamaan".
Kotiin mennessäni huomasin tulta vielä palavan "patriootin" huoneessa, jossa hän asui hyyrillä erään leskivaimon luona, jolla oli pieni talo Holtin tilan läheisyydessä. Hänen luoksensa minun täytyi mennä toivottamaan ilosta joulua tuolle yksinäiselle miehelle. Tapasin hänet käymässä edes takaisin lattialla ja polttamassa pitkällä piipullaan. Pöydällä paloi yksi ainokainen kynttilä. Häntä näytti hyvin hämmästyttävän tuloni ja hän luuli varmaankin, että joku onnettomuus oli tapahtunut. Pyysin saadakseni polttaa piipullisen tupakkaa hänen luonaan. Tuo ystävämielinen etsiskeli hätäsesti kokoon muutamain jo hylättyjen piippujen jäännökset ja pani kourallisen tupakkia pöydälle.
"Kas sepä oli ystävän tekoa, kun tulitte katsomaan tänne", hän sanoi.
"Ajattelin, että olette yksinänne — jouluaattona — Teillä ei ole ketään —" alotin, vähän neuvotonna, kuin olin noin äkkiarvaamatta tullut taloon.
"Nooh", hän vastasi ja alkoi taas kävellä edes takaisin, "niin, tämä leski kyllä tämmöisinä päivinä käskee minua luoksensa — onhan se hyväntahtonen ihminen — vaan — muutoin — sanoitte: yksinäni — katsokaa, kuin on ajatuksia, niin ei ole huonossa seurassa. Minä ajattelen että maailma tulee ympärillämme ahtaaksi mitenkä — se onkaan, kuin Bergeland sanoo —? — Noh, en muista. — Vaan — on aikoja — sattuu tilaisuuksia, jolloin yksin aatteellisellakin miehellä on halua — niin, on todellakin, kuten sanotte, voipi jäädä yksinäiseksi, voipi tosiaankin välistä tuntua vähän — vähän — nooh — jouluna varpusillakin on juhla — —"
Hän rykäsi pari kertaa kovasti, vaan tuli sitten äkkiä luokseni ja tarttui käteeni: "Todellakin Teidän pitää saada tuhansia kiitoksia siitä, että tulitte tänne näin suhteellisesti yksinäisen miehen luo —" — Hänen katsantonsa tuli äkkiä vähän loistavammaksi, hän istuutui sohvan toiseen päähän ja sanoi: "Muutoin olen tavallisesti Holtin luona; vaan jouluaattona, tiedättekös —".