Hän oli erään kauppamiehen renki, joka asui meren rannalla ja joka oli isäni hyvä ystävä.
"Meidän piti tuoda tänne tuo tuossa," sanoi toinen miehistä viitaten elävään nahkakäärökseen, josta vesi lorisi alas laattialle, tehden isoja lätäköitä.
"Kuka se on," sanoi isä ja vetäen pienokaista esille valkean valoon hän kumartui alas katsomaan. "Elina!" hän huudahti ja käyden aivan vaaleaksi katsoi hän kyselevin silmin miehiin. He seisoivat molemmat vaiti. Sitten kuului toinen kuiskaavan; "On tapahtunut suuri onnettomuus."
Isä ei vastannut, vaan vei pienen tyttösen, joka oli noissa nahkavaatteissa, ovea kohti. Samassa tuli äiti ja kysyi mitä oli tapahtunut. "Ota hänet tupaan ja riisu häneltä vaatteet," sanoi isä lyhyesti. "Mene sinäkin sinne," hän sanoi sitten minulle, joka siinä seistä töllistelin ihmeissäni ja kauhistuksesta en voinut selvästi ymmärtää, mitä tämä kaikki merkitsi.
Tuvassa rupesi äiti ottamaan sadevaatteita pienokaisen ympäriltä. En osaa sanoa, kuinka minä ihmettelin, kuin äiti oli kuorinut hänen yltään kaikki nuo matkatakit toisen toisensa päältä, ja näkyville tuli pieni soma tyttönen, joka suurilla, harmailla silmillään katseli tyynesti ja mielevästi meitä, vieraita ihmisiä, hänen ympärillään. Oli minusta, ikäänkuin myrsky, joka ulvoen riehui ulkona, olisi salasella tavalla tuonut hänet muassaan, ja minä vaan katsella tuiotin häneen.
Kutrinen hänen vaaleasta tukastaan, josta sadevettä vielä tippueli, rippui otsassa. Kun äiti oli saanut matkavaatteet riisutuiksi, niin tyttö itse otti lapaset käsistään ja pyhkieli silloin tällöin vettä pois kasvoistaan. Hänellä oli punaruutukkainen hame yllään, huivi solmittu vyötäsille ja pitkävartiset saappaat jalassa.
"Hyvä lapsi, kuka lähettää sinut tänne semmoisessa ilmassa?" kysyi äiti, otti märän huivin hänen ympäriltään ja hieroi hänen pieniä punottavia kätösiään.
"Isä ja äiti ovat poissa," vastasi tyttö, "ja sen tähden Saara arveli, että paras olisi että heti tulisin näille tienoille."
"Poissako?" Äiti pysähtyi riisumistyöstään. Kävi selväksi, että tyttö parka ei tietänyt, mitä se sana merkitsi. Hän oli niin usein kuullut kansan puhuvan, että ihmiset "joutuivat pois" merellä, ja hän totta oli nyt kuullut samaa vanhemmistaan ja matki ajattelemattaan näitä sanoja muiden puheen mukaan.
"Anna heille jotakin lämmintä syödä," sanoi isä, joka nyt tuli tupaan. Hänen kasvonsa olivat harmaat kuin tuhka, hänen äänensä kajahteli kuivalta ja käheältä. Palveluspiika meni ulos ja äiti muutti äänetönnä vaatteita pienokaiselle, mutta minä huomasin hänen käsiensä vapisevan. Hän loi lyhyen silmäyksen isään päin, sai häneltä samasen takaisin ja isä meni jälleen toiseen huoneeseen.