"Hänpä vasta todellakin on yksinkertainen", kuiskasi Mathilda Ainolle, "katsoppas, eihän hän ole edes pannut puhdasta paitaakaan päällensä, on vaan kääntänyt kauluksensa, ja katsoppas tuota nuttua, varmaankin on se viime vuosisadalta. Ja ajatteles, hän aikoi tervehtiessään ojentaa minulle punaisen suuren kouransa. Kuinka kummallinen hän on, hänellepä vasta saamme nauraa ja tehdä pilkkaa!"
"Mistä ostatte vaatteenne?" kysyi Mathilda myöhemmin illalla heidän istuessaan pöydän ympärillä.
"Mistäkö minä ostan vaatteeni?"
"Niin, ne ovat mielestäni niin kummallisesti tehdyt."
"Niin, — sen kyllä sanon", vastasi ylioppilas totisena, "räätäli
Nikander on ne ommellut."
"Nikanderko? missä hän asuu?"
"Hän asuu aivan lähellä nikkari Henriksson'ia."
Mathilda ymmärsi hyvin, että ylioppilas pilkkasi häntä, mutta hän ei ollut sitä huomaavinaan.
"Teidän pitäisi mennä räätäli Johansson'ille, ei kukaan nuori herra voi olla tyytyväinen, joll'ei tilaa vaatteitansa häneltä."
"Vai niin, — täytyypä miettiä — sillä minunkin mielestäni on suuri synti käyttää muita kuin räätäli Johansson'in ompelemia vaatteita."