— Arvoisa vieraani! — alkoi hän — Te tiedätte etten minä ole mikään puhuja, minä ymmärrän paremmin akkunanpuitteita, ovia ja säleverhoja, kuin kauniita puheenparsia (naurua). Mutta se minun täytyy sanoa, että tämä poika — anteeksi, minä tarkoitan vierastamme — (mrs Plummer katseli punastuen alaspäin) on saakelin hauska mies. Minä pidän hänestä. Alussa minä tosin vähän pelkäsin häntä sellaiseksi vanhan maanosan kopeaksi herraksi, jommoisia me joskus täällä näemme, mutta hän onkin päinvastoin reima ja hauska mies, joka voi juoda lasin viiniä ja puhua kursailematta suunsa puhtaaksi ilman kaikenmoisia seremonioita ja joutavia koristuksia Ja katsokaas, siitä minä pidän. Kreivi Ducrjan ja hänen mahdottoman nimensä malja! Toivoisin, että kaikki ranskalaiset aatelismiehet olisivat hänen kaltaisiaan.
Kaikki kumarsivat Charles Bradfordille, joka nousi ylös, meni mr Plummerin luo ja puristi hymyillen hänen kättään Plummerin taputtaessa häntä suurella kourallaan olalle.
Vaikka puolet kokoontuneista vieraista antoivat lasinsa olla koskematta kun olivat ehdottomasti raittiita, joivat kuitenkin muutamat, varsinkin europalaiset sangen vahvasti. Heistä oli harvinaista saada viiniä amerikalaisissa pidoissa. Nyt annettiin jäätelön, leivoksien ja hedelmien päästä oikeuksiinsa ja vetäydyttiin sitten iloisina ja kylläisinä pois ruokasalista. Plummer oli siihen määrään ihastunut, että hän vei Frankin syrjään ja kysyi, eikö kävisi päinsä pyytää kreiviä ja muutamia valituita "paratiisiin" polttamaan sikaarin. Mutta Frank tuumi, että oli paras jättää se tuonnemmaksi. Päivälliset olivat onnistuneet erinomaisen hyvin. Nyt piti varsinaisen illan ohjelma alkaa, kun mrs Plummer äkkiä tuli hyökäten ruokasaliin, missä hän tapasi Frankin istumassa hajasäärin tuolilla puhellen Agneksen kanssa, joka oli nyt ruoalla toisten palvelijain kanssa.
— Frank, oh, oletko sinä täällä, Frank? Minä olen sinua etsinyt joka paikasta. Mitä nyt on tehtävä?
Ja mrs Plummer näytti tahtovan vaipua maan alle.
Mutta rakas äiti, mitä nyt? Onko tuli irti? — huudahti Frank mennen äitinsä luokse.
— Juuri nyt sain kirjeessä tiedon, että herra Stoeving ja se nainen, jonka olimme hankkineet soittamaan tänä iltana, eivät tulekaan. Sellaisiin taiteilijoihin ei pitäisi koskaan luottaa! Niissä ei ole kipinääkään rehellisyyttä. Mitä nyt teemme, Frank? Näin suuret pidot ovat aivan mahdottomat ilman musiikia. Siitä tulee oikea häväistysjuttu. Ja nyt alkaa miss Lily heti elocutioninsa.
Frank seisoi silmänräpäyksen ajatuksiinsa vaipuneena, mutta silloin pisti hänen päähänsä oiva ajatus.
— Äiti, sallitko minun vapaasti toimia, niin minä hankin sinulle hyvää soittoa ja laulua lisäksi, sanoi hän veitikkamaisesti hymyillen. — Mutta jälestäpäin en minä tahdo kuulla mitään muistutuksia.
— Kyllä, emme saa nyt ajatella kustannuksia. Tällaisia tilaisuuksia sattuu vaan kerran elämässä, vastasi mrs Plummer.