Plummer kääntyi ja alkoi selailla papereitansa. Kun Nilssen edelleenkin seisoi käsi korvan takana vastausta odottaen, kääntyi hän ja ärjäsi:
— Niin pian, kun poikanne jättää työpaikkansa, saatte itse eron. Nyt sen tiedätte.
Nilsenin silmät iskivät tulta, mutta hän kumarsi sanaakaan lausumatta ja poistui.
— Eron! Hän, joka oli uhrannut terveytensä yhtiön palveluksessa! Ja nyt ne vaativat, että hänen saadakseen pitää paikkansa, pitäisi uhrata poikansa. Tekisikö hän kuten Abraham? Ei, tuhat kertaa parempi oli nälkäkuolema. Olihan vaikea ruveta vanhoilla päivillään hakemaan työtä, kun hän lisäksi oli kuuro, mutta Arnen uhraaminen, hänen lahjakkaan, kunnon poikansa… ei, mieluummin nähdä nälkää!
Kotiin tultuaan ilmoitti hän Arnelle, ett'ei tämän tarvinnut mennä työhön seuraavana aamuna. Muutamia päiviä myöhemmin luettiin kaupungin sanomalehdessä kirjoitus: "Yhteiskunnan uhri", jonka alla oli nimimerkki D. N. Siinä kuvailtiin Plummerin ja Daniel Nilsenin kohtaus asiaankuuluvine seikkoineen. Seuraavana päivänä sai Daniel Nilsen eron.
XVII.
Plummerin palvelustytöillä oli yhteinen, sievä, pieni kammari. Dina istui siellä eräänä iltana yksin. Keittäjä oli tanssiaisissa ja herrasväki teaatterissa. Hän oli parsinut sukkiansa ja aikoi juuri mennä sänkyyn, kun joku koputti ovelle. Hän pelästyi.
— Kuka siellä? — kysyi hän ja meni ovelle.
— Elkää pelästykö! Minä täällä olen, Frank, kuului vastaus.
— Luulin teidän olevan teaatterissa.