"Vai niin, se ei suinkaan käy laatuun siis — oi herra Jumala, jos sinä puhuisit hänelle vielä kerran! Niin, anna anteeksi että olen näin suora sinua kohtaan, mutta minä pidän sinusta niin paljon, näetkös".
Liv hymyili. "Kyllä minä sen teen", sanoi hän, "vaan kyllä hän sen itsestäänkin muistaa".
"Sun isäsi on varmaankin hyvin syvämielinen".
"Niin on".
"Ja vähän harvapuheinen".
"Niin, hän ei puhu paljon".
"Mutta kyllä minä takaan että ei ole turhia, mitä hän puhuu. Arvattavasti hän ei sitten pidä niistä ihmisistä, jotka liian laveasti puhuvat?"
"Ei hän niistä juuri pidä, jotka liian paljon puhuvat. Joka aina puhuu, se ei aina totta puhu, arvelee hän."
"Vai niin! niin, tiedätkö, kun asiaa tarkoin ajattelee, niin hän on oikeassa".
"Niin hän varmaan onkin".