Mutta pappi piti pohjoispuolta silmällä. Hänellä oli vakoojansa, jotka kantoivat hänelle sekä mitä oli sanottu että tehty. Hän arveli ettei viipyisi kauvan, ennenkuin sekin puoli vapisisi hänen käsissään.
— Mitä minun nyt on tekeminen, Kari, sanoi Torger eräänä päivänä. Nyt ovat ne uudet kielet viuluuni tulleet kauppamiehelle, mutta minulla ei ole ayriäkään niiden lunastamiseksi. Ja tiedäthän että jo olemme vähän velassa, niin että kaikki yhteensä tehnee taalarin.
— Voit käydä veljeltäsi lainaamassa niin kauvaksi; kyllä kait pian selvitämme asiamme.
— Niinkö ajattelet? Minua hävettää niin tuo pyytäminen.
Torger meni veljensä luo. — Kait sinä lainaat minulle taalarin uusiin viulunkieliin ynnä muihin pikkutarpeisin?
Veli katsoi häneen terävästi. Sitte meni hän katsomaan oliko ovi oikein lukossa. Sen tehtyä huokasi hän ja sanoi: käänny, käänny syntisiltä teiltäsi, Torger.
Torger silmäsi häntä.
— Elämä täällä alhaalla on oleva ristiä ja vaivaa, mutta sinä riehut niinkuin se olisi paljasta leikkiä. Sinä ryvet päivät päätään synnissä etkä näe että menet suoraa päätä helvettiin.
— Minä autoin sinua, kun viimein olit pulassa, vastasi Torger hiljaisesti.
— Minä en auta ketään eteenpäin synnin tiellä, vastasi veli.