— Odota vähän — tee hyvin ja istu niin kauvaksi. Ja pappi rupesi taas kirjoittamaan. Kari jäi seisomaan. Hänen sydämensä oli hytkynyt kovasti hänen astuissaan portaita ylös, mutta nyt se tyyntyi. Hän katseli ympärilleen huoneessa. Tuolla kaapin päällä seisoi tuntilasi. Seinällä riippui iso taulu, joka kuvasi viimeistä tuomiota; muutoin oli huoneessa hirmuisen paljon kirjoja.
— No, kuka olet, vaimo? kysyi pappi jokseenkin suopeasti, lopetettuaan kirjoittamisen.
— Minä olen Torger soittajan vaimo.
— Vai niin. Pappi pani päähänsä silmälasit, jotka olivat olleet hänen vieressään pöydällä ja katsoa tuijotti kauvan ja terävästi Karia. — Hän on halukas juomaan, sinun miehesi.
— Ei minun tietääkseni, ja minä olen ollut hänen kanssaan naimisissa nyt seitsemän vuotta.
— Hänkö sinut lähetti?
— Ei, mutta minä tahdon pyytää hänelle rauhaa.
— Rauhaa ei kukaan ihminen voi antaa, sitä täytyy hänen pyytää
Jumalalta, kun sitä ennen katuu syntiänsä ja kääntyy.
— Sitä minä en tarkoita, vastasi Kari jäykästi. Hänellä olisi rauha Jumalan kanssa, jos hän saisi olla rauhassa sinulta ja sinun apumiehiltäsi.
— Mitä tarkoitat! sanoi pappi, kääntyen tuolillaan ja katsoi suurilla silmillä Karia.