"Uskotko minulle hevosta, äiti?" kysyi hän.
"Mitä aiot hevosella?" kysyi Marit.
"Se on yhdentekevää, mutta voitko uskoa hevosta minulle, kysyn ma?"
"Hevonen kyllä laukauksia kärsii", vastasi Marit.
"Hyv' on", sanoi Vigleif nauraen suin silmin, "kyllä sitten hääkartanossa saavat tervehdyksen Skjöltestä"; hän tarttui lakkiinsa ja juoksi ulos. Vähän ajan perästä näki Marit hänen ratsastavan kuin villitty tietä myöten. Hän löi hevosta ratsuraipalla, niin että se täyttä laukkaa juoksi mäkiä ylös.
Totta oli että Eli vietti häitä sinä päivänä Baard Andersen'in kanssa. Elin oli mahdotoin olla Skjöltessä enään tuon keskustelun jälkeen hänen ja äidin välillä. Raskasta hänen oli päätöksensä tehdä ja monta yötä hän valvoi itkien ja rukoillen Jumalalta neuvoa ja lohdutusta. Enimmin suretti isän muisto. Mitä hän sanoisi jos tietäisi että tyttärensä menee pois kodista ja talosta. Vaan hän ei voinut itseänsä myydä ja hyödyttömänä elämäänsä kuluttaa, hän, joka oli niin lempeä ja hellä-sydäminen ja toivoi elävänsä iloksi lemmityllensä ja muillekin ihmisille.
Hän oli rohkaissut mieltänsä ja kysynyt äidiltänsä eikö hän voisi mieltänsä muuttaa, ja miksi hän oli niin suuttunut Baard'iin ja hänen isäänsä; mutta Marit oli vaan vastannut ett'ei se koskenut Eliä: että totteleminen oli nuorison asia, sekä ett'ei lehti saa pilkata juurta. Tuli vielä se lisäksi, että Baard juuri näinä päivinä oli ostanut pienen maatilan, joka oli ollut hänen mummonsa oma, pienen talon metsässä tuolla vuonon toisella puolella, jonka piipusta Marit oli nähnyt sinisen savun nousevan silloin kuin hän nuorena tyttönä istui vuorella uneksimassa. Baard tahtoi vetäytyä niin paljon kuin mahdollista pois kaupasta ja naituansa elää tämän pienen maatilkun tuloilla. Tämän kaiken oli Baard tehnyt Elin tähden, kuinka Eli nyt voisi häntä jättää! Kyynelsilmin jätti Eli jäähyväiset äidillensä. Äiti ei saisi uskoa, sanoi Eli, että hän nyt tai ennen oli sydämessään nurjaa mieltä kantanut äitiänsä kohtaan, mutta hänen oli mahdotointa päättää toisin kuin nyt oli päättänyt. Marit vastasi vihoissaan, ett'ei ollut uskonut pesässä olevan lintua, joka tahtoi häväistä omaa pesäänsä. Hän muisti mitä oli sanonut ja oli sanansa pitävä. Eli sai nyt maata niin kuin oli sijansa valmistanut. Samana iltana sanoi Marit Vigleif'ille ett'ei hän ja Eli voinut sopia ja että Eli sentähden oli hankkinut itsellensä palveluspaikan.
"No niin, hänen piti aina olla toisellainen kuin muut", vastasi silloin
Vigleif.
Eli oli mennyt sulhasensa luo, valittanut asiasta hänelle ja pyytänyt häneltä neuvoa. Baard oli kuin puusta pudonnut kuullessansa mitä oli tapahtunut. Hän lupasi ett'ei Elin tarvinnut puutetta kärsiä niin kauan, kuin Baard'illa oli kaksi vahvaa käsivartta, hän tahtoi sitten neuvotella isänsä kanssa. Eli saisi olla tämän luona sill'aikaa taloutta hoitamassa. Baard teki niinkuin oli luvannut; hän meni vuorten yli puhuttelemaan isäänsä, ja päätettiin silloin että heidän häitänsä vietettäisiin samana syksynä. Jos Vigleif olisi käynyt kirkossa viime aikoina, olisi hän saanut kuulutuksen, mutta sekä hän että Marit olivat harvoin kirkossa nyt, Toren kuoleman jälkeen.
Häitä vietettiin kuten sanottu syyspuolella, ja samana päivänä kun Vigleif oli keskustellut äitinsä kanssa. Oli pienet hiljaiset häät; sillä heillä ei ollut liikoja varoja eikä isä pitänyt tanssista ja senkaltaisista huvituksista. Pöytä oli katettu keskelle pientä tupaa, ja koska ilma oli lauhkea oli ovi avattu pihalle päin, jotta saataisiin enemmän tilaa,