Ei ole pakkoa pahaana Varsinkana vanhan miehen, Ikäpuolen ollenkana, Että ruveta runoillen. Luonto kuitenkin lupaapi, Tapa vanha vietteleepi, Että pikkuisen pitäisi Kihnutella kirjoitusta Nuorten miesten nähtävillen, Mitä kaksi kirkkomiestä Kunnialla kulkenutta Aivan isollen ijällen Pyhäaamuna puhuivat Kiven päällä kirkon luona, Päivän puolella tapulin; Heiän puheensa perustus Viel' on muistossa minulla.

"Kun me ennen ensi kerran Kiersimme tätä kiveä, Istuimme isän sylissä, Katselimme kaikkialle, Ilman silloin siellä täällä, Kaksin, kolmin kankahilla, Näkyi miehiä mäellä. Kun ne sitten kutsuttihin Kaikki kelloilla kokohon, Sopi ne sisällen silloin, Joka henki helluntaina, Pääsivät ne pääsiäisnä Itse kukin istumahan, Jaksoi jouluna lukea Hyvin helposti hevoiset. Sitt' on tehty temppeliä, Kaikin paikoin kappelia, Kaikki täytehen tulevat. Ei silloin sinistä nähty Eikä paljon painettua; Silloin sulhaset sujotti Metsikanan karvaisina, Naitavatkin neitosetkin Varsin varpusen värissä; Ei silloin rikasten rinta Eikä mestarit vahalta Kirkon mäellä kiillottanut Talviselta taivahalta, Eikä köyhä kestin poika Väinämöisen viikatteella. Ei nyt vaatteista eroita Jos ei muutoin miestä tunne, Kuka herra, kuka narri, Mitk' on muita mestareita."

Toinen vaari vastajaapi: "Joshan käyvätkin koreina, Kylä työtäkin tekevät; Siitä minä mielelläni Julistan Jumalan töitä, Hallitusta Herran suuren, Ett' on riittävä elatus Pantu paljolle väelle, Ett' on järviinkin jätetty Siunaus sillä varalla: Jos on paljon pyytäviä, Pyytämist' on paljon kanssa, Saalista samalla lailla; Maata kanssa kaivajilla: Kyll' on siemenen sijoa. Kyntämistä, kuokkimista, Paljon entistä enämpi. Kuss' ei ennen kahta tehty, Nyt on neljäkin taloa Tiluksilla tiettömillä, Kuss' ennen hevoista kaksi Tuli tuskalla kesähän Luetuilla kylkiluilla, On nyt kaikite kaheksan, Onpa kyllä kymmenenkin Lihavalla lautasella. Notkot selkämän sivulta On jo pelloksi perattu; Suuret kuusikot kumossa, Joiss' ennen oravamiehet Viettelivät viikkokauet; Niin on pisimmät petäjät Kaikki kankailla kaaettu, Niiss' on pytingit pihoissa. Kuss' ennen kuret munivat On nyt aumat oivalliset, Kussa ennen peurat poiki Niiss' on suuret nurminiityt. Sitä myöten silmät suuret Kuin on otsakin leveä." Tähän on kaikki kirjoitettu, Pantu vanhojen pakina.

Siinä paikassa samassa Oli monta oivallista Isäntätä istumassa, Jotka kuuli kaikki tyynni Mitä vaarit vestätteli. Nämät sanoivat samassa: "Suuri kiitos suuret vaarit, Lysti on likellä olla, Kuulla kauniita sanoja Elämästä entisestä! Saammeko mekin sanoa, Panna puhetta sekahan? Eikö ne eläisi vielä Viljavuonna varsinkana, Jos ne joisivat vähemmin; Kovin konnat juovat paljon, Joukolliset joutomiehet. Jos viikon tekevät työtä, Puoli palkasta meneepi Heti suuhun sunnuntaina; Akka parat arvelevat Mikä viepi viikon palkat, Kuhun vaipui vaivaukset."

Siinä seisoi saapuvilla Muita rengin rehjanoita, Olipa oppipoikiakin. Yksi kiljaisi kipeesti: "Mitä vielä vettä jäällä, Kolmin kerroin kohva päällä! Minä ostan enkä jäästä; Mull' on pankkoja povessa, Toista köyrinä tuleepi!" Muorit poskeensa murahti: "Pojat, pojat parrattomat, Hiihtäkääpä hiljemmästi, Niin ette tipaha tiellen, Kykähä kylän välillen."

Nauroi ne nuoret isännät, Mutta vaarit vastasivat: "Niit' on heiän joukossakin: Siltä kirkolt' on papitkin, Jolta lienee lukkaritkin. Pane punniten puhetta, Mieltä mitaten jakaile, Eikö ne enemmän tieä, Joill' on pojat partasuuna; Teilt' on ne tekemättäkin, Jos ne teiltä tehtäneenkään. Niistä tullut toisinansa On paras palan anoja, Ovat vaarin vastuksina, Vietävinä vaarin pojan." Vaarit kirkkohon käveli, Pojat meni männykköhön, Yksi veijari vetääpi Taskumatin taskustansa, Josta jakoi joukollensa, Vaan ei vaarillen sanonut.

KETUNPOIKAIN ELÄTTÄMISESTÄ.

Kerran kettu miestä neuvoi, Metsän otsina opetti: "Minä luojani luvalla, Tekiäni tuomiolla, Laitoin pienoisen pesäni, Majani matalanlaisen, Kaivoin tuonne kankahasen, Vaaran rintahan varustin.

Siinä siittelin sukuni, Kasvattelin kaltaiseni, Siinä vatsani vajensin, Sokiana synnyttelin Ruskiat revon näköiset, Metsän piskat pikkuruiset. Sinä kannoit silmitönnä Minun poikani poloisen Näkemähän nälkäpäivät, Kituviikot viettämähän Kaukana emon ko'ista, Pesän pienoisen periltä.

Kuuleppa kylän isäntä, Oot suvussasi omassa Monta nälkäistä näkevä, Onnetonta orpolasta. Ota niitä orjiksesi, Kanna niille maitokauha, Keitä niille keuhkovelli; Kyllä kettu kerkiääpi, Emäraukka ennättääpi Imetellä itse niitä, Kasvatella kasvavansa, Metsän ruu'illa ravita, Syötteä salon paloilla,