Osapuille oiva vuoen Lauloin lahjan Luojan suuren, Saatuna Savonkin maahan, Vaan ei taia vanhan tuiman Näljän entisen e'estä Vielä vuosi viljavainen Tuntua hyvätuloinen, Kesteä elatuskeino Ajast'aian atriaksi. Vaan se kaiken viljan Herra, Elon antaja apunsa, Siihen siunauksen sivussa Suuri Luoja lainattohon, Että kestäisi eloa Meiän maassamme omassa, Jotta vielä vuo'n lopuksi Ulottuisi uutiseenki, Että vähän erkaneisi Näljän sairaus Savosta, Ett'ei eineeksi ahoilta Lapset aina leiväksensä Suolaheiniä hakisi, Että saisivat surutta Isän lahjasta iloita, Leikitellä leivän kanssa, Että köyhä kylvötöinkin Saisi rikkaalta ravinnon Työnsä teolla tienanneeksi, Josta hänkin Herrallensa, Niinkuin rikas riistastansa, Toimittakoon vuo'n tulosta, Kiitosuhrin uutisesta.
TAVATTOMASTA KAHVINJUONNISTA.
Nyt mietin minä ruveta Kahviruuasta runoja Laulamahan lämpöisestä, Rinnan hauteesta hyvästä, Eli juomasta jalosta, Jota aina Aasiasta Tuoahan meren takoa, Jota ainetta alukset, Laivat tänne lastittaisin Purjehtivat puuttumatta, Jonka kauppa kaikin aioin Menestyypi Suomenmaassa.
Joka puo'issa on puheena Se kahvi ja sokeri, Jos käytkin kuin monasti Päivässä puo'in ohitse, Aina kuulet kahvin kaupan, Kilkkajaa sokerikirves, Kapiseepi kahvivihki; Sitä on juomahan jokainen Yltynnä yhellä lailla, Kaikki sääyt särpämähän; Varsinkin on vaimon puolet, Kaupungissa köyhemmätkin, Monet viikossa visiitit, Kahvikestit keskenänsä Joka pötsössä pitävät, Varhain vatsaansa vetävät. Vaan ei kumma kaupungissa, Jos vaimot vähävaraiset, Kahvin juovat köyhemmätkin, Joilla on siinä leivän juuri, Samoin siinä särpimensä. Mut kun maalla mökkiläinen, Toisen köyhä torpparikin Vaimon antaapi varina Kahvipannua pi'ellä, Itse vielä ihviturpa Kahvin juopi, vaikk' karetsi Hällä rakkaampi ravinto, Pala paljoa parempi, Eine suussa ennestänsä Leukapielessä lepääpi, Piipunpohja poskuksessa. Jos on joku mökkiläinen, Vasta alkava asukas, Jolla ei vielä kahvivärkki Ole aivan orningissa, Annas piot päällen tulla, Annas hänen häitä juoa, Tahi peijaita piteä, Kyllä hankkiipi kylältä Heti kohta kahvivärkin, Varineuvon valmistaapi, Kupit kutsuu vierahillen, Joita eivät ennen muinoin Tarvinna talon isännät, Peijaissa rahapohatat.
Eipä vielä varsin kumma Oisi, jos se oiva rikas, Kahvekupin kuuluisampi Häissä, peijaissa pitäisi, Vaan nyt kahvi kaikin aioin Juoahan joka kylässä; Eipä nyt talon emäntä Voi vuoteelta kohota, Ylösnousta yösijalta, Ennenkuin on kahvin juonut. Hä'in piiallen puhua, Sen jaksaapi sanoa: "Koe kahvia kasella, Panna pannua tulellen; Elä suinkahan syellen Paaha pyöniä pilallen, Koe korveta koreesti, Varo valkeesta hyvästi Roihun päältä prännäriä." Sillä joutuen sanalla Piika sitten sängyn päällä Ensin juottaapi emännän, Kumpainen kupillen heitä Heräjääpi herkemmästi. Siihen tyttäret tulevat, Poikalapset lakkimahan, Vielä muutkin nurkkamuorit, Työnnäkset työntekiät, Pannun päälle pälmehtivät. Vaan se joukon kahvin juonti, Virma viekas viivyttääpi Aina aamuaskareita, Päivän töitä turmeleepi, Kun katsoopi jokainen Pannun päällen päiväläinen, Vielä renkikin väjyypi Puolikupin puutoksessa; Jos ei tarjota talosta, Niin ottaapi omaansa Räkninkiinsä renkimiesi, Palkan päällen päiväläinen, Viinan kanssa viimeiseksi Juopi kuivaksi kuparin.
Vaan ei kauvan kahvipannu, Joua kuivaksi kupari, Vieras on oven rivassa, Toinen vieras virstan päässä Tulemassa taipaleella, Jonka kanssa uuen kahvin Itsekin isäntä juopi, Samoin saattaapi emäntä Vielä vierahan huviksi, Kupin juoa kunniaksi, Tahi muistoksi muassa. Taas on pannu tarkoin juotu, Keikkakaula kallellehen, Vaan ei vielä vaski joua Kovin kauvan kylmillehen, Vielä on oma halunsa, Vielä tallella tapansa Emännällä ennallansa, Puolipäiväisen perästä, Vielä vieraatta paneepi Pannun paikalla tulellen.
Sepä näyttääpi nykyisen Kansakunnan kahvin juonnin, Jota eivät ennen täällä Suuret herrat Suomenmaassa, Isotkana ilmi muinen Saaneet juoa julkisesti, Kun oli kova kahvin kielto:[19] Maahauassa haluunsa, Kahen kesken kellarissa, Sillan alla siimeksivät, Kahvikupin kurmosivat, Missä varkahin variksi Salaisesti pannun saivat. Vaan nyt vaskensa varina Saapi pelvotta piteä, Huoletoinna halvempikin.
Kun on kerran keikkakaulan Saanut kattilan käsiinsä, Siitä on vaimoilla vajoa, Mure aina muoriväellä, Kysyminen kirkonmäellä, Kussa ois kupariseppä, Vasken taitavin takoja, Joka pannun jou'uttaisi Viimeistäänkin viikon päästä; Ei nyt ennistä ehyyttä Löy'y liellen[20] pantavata, Kyökkihin kyhättävätä, Millä sumppia sulaksi Saisi vieraalle varaksi, Millä itse miel'tekonsa, Hammastauissa halunsa.
Minä en kahvia kaehi, Mosi moista juotavata, Säti kahvin särpäjätä, Enkä laula lastatessa Tästä ruuasta runoja, Oma turpa tunnustaapi, Suu saatua sanoopi, Että on eine ensimmäinen, Kahvi raittihin ravinto; Vaan ei vähävaraisen Elolaaria enennä, Vaikka sillä vaimonpuolet, Miehet monjahat sanovat Ruokaveron väistävänsä. Vaan kun vähävarainen Viepi viljansa usein Kahvin eestä kauppiaalle Kyllä leipälaaristansa, Eli elohinkalosta, Saapi haltia havaita, Onko kahvin ostaminen Ollut leivälle lisänä, Ruoka-atrian apuna.
Jospa juonnilla jalolla Saisi hinnan huostumahan, Markantin masenemahan, Kahvilta kepenemähän, Niin voisi vähävarainen, Sitä juoa halvempikin, Kupin, kaksi köyhempikin Ostoa osaksi päivän. Vaan jos kahvi kallistuupi, Niin on veron vetona Suomenmaassa mainiona; Tuskin Suomehen sahoilla, Lankkulastilla tahoja, Tahi poltolla potaskan, Tahi tervalla takaisin Tuleepi tuhatlukuja, Jonka summan Suomalaiset, Veron kahvista vetävät, Kun ei kasva kaunis ruoka, Vilja Suomessa suloinen, Ei eläne sen enemmän Kuin kaloa kalliolla.