[139] Tämän esim. J. on pannut väärään paikkaan, sillä sen asema olisi ennemmin oleva vasta seursavassa säännössä.
[140] Litteraturbladet v:lta 1858.
[141] Jak. Jut. Kirj. IX, siv. 137.
[142] Lyhennämme joka kohdassa merkki-sanan näin.
[143] F.W. Pipping'in Luettelo ja itse 24 siv. käsittävä teos. Mainittakoon tämän yhteydessä että J. Krohn teoksessaan Suomalaisen Kirjallisuuden Vaiheet sivulla 193 sanoo Juteinin painattaneen tämän vihkosen v. 1817; aikamääräys mainitussa kohdassa on kuitenkin nähtävästi syntynyt painovirheen kautta, koska Krohn myöhemmin sivulla 209 samassa teoksessa ilmottaa oikean painatusvuoden. Kun 1891-vuoden Valvojassa oleva J. Krohn'in esitys Jutelnista on siirretty jo mainittuun teokseen Suomalaisen Kirjallisuuden Vaiheet ja samaisessa esityksessä (Valvojan siv. 267) löytyvä kappale lainakirjainten poistamisesta suomenkielestä vähän muunnettuna sijotettu irralleen Juteinin elämäkerrasta toiseen kohtaan sanottua teosta (Oman Maan Juteini-elämäkerrasta se on kokonaan jäänyt pois, vaikka siihen eräässä kohdin esitystä viitataankin!), niin edelläminittu virhe olisi myöskin voinut syntyä siten, että useinmainitun teoksen toimittaja alkuaan oli tarkottanut viitatussa kappaleessa »Uusien Laulujen» asemesta mainita runon »Suomen Kielestä, elli Sana-Armeijan Kokous», joka myöskin on julkaistu oikeinkirjotuksen puolesta »Perustus-suomeksi, niinkuin edellämainittu teos »Uusia Laulujakin», ja joka runo liittyy vuonna 1816 painettuun kirjaseen »Kritik öfver Lån-bokstäfverna», mutta sitten hän muistiereyksen takia oli tullutkin maininneeksi perustuskielellä lauletut »Uudet Laulut», jotka tässä kieliasussa, niinkuin esipuheessa sanotaan, »taipuvat huokeasti nuotille». Asia ei muuten olisi huomauttamisen arvoinen, ell'ei samassa paikassa (Suomal. Kirjallis. Vaiheet siv. 193) oleva hieman erehdyttävä esitys Juteinin kannasta lainakirjainten b:n. d:n ja g:n käytön suhteen tavallaan saisi tukea tämän virheellisen tiedon kautta. Krohn, näet, siinä sanoo Juteinin ehdottaneen juurimainitussa Lainakirjainten kritiikissään b:n, d:n ja g:n hyljättäviksi, kosk'ei niitä »vastaavia äänteitä löytynyt alkuperäisessä suomenkielessä», ja painattaneen v. 1817 vihkosen laulujansa tällä »perustuskielellä», ilman b:tä, d:tä ja g:tä. »Mutta myöhemmin hän ne» muka »otti jälleen armoihin ja piti niistä sitten lujasti kiinni, kirjoittaen: parembi, rauda» (pitää tietenkin olla randa), »kuitengin, ikänsä loppuun asti». Näin Krohn! Tästä voi lukija saada sen käsityksen, että Juteini kirjailijana jonkun aikaa hylkäsi sanottujen kirjainten käytön, vaikka myöhemmin otti ne armoihin. Kuitenkin on asian laita sellainen, että Juteini, mikäli ymmärrämme, oikeastaan ei muuttanut tässä asiassa kantaansa; sillä ensiksikin tuo hänen »hylkäämisehdotuksensa» kuului: »Minä esitän tässä——— tarkastajain vastattavaksi kysymyksen: Eikö Suomen kieli voi mitään varsinaista kotimaista tietä täydellistyä ilman ulkomaisia merkkejä ja vieraita kaavoja? Epävarmana siitä, kuinka vastaus tulevaisuudessa tulee kuulumaan, en ole uskaltanut sovelluttaa kaikkia tämän Kritikin tuloksia muihin kokeihini Suomen kielellä, kuin mitä tämän (kirjan) lopussa esimerkkinä esitetään» (Kritik öfver Lånbokstäfverna sivv. 5 ja 6 sekä Försök till Utredande af Finska Språkets Grammatik sivv. 142 ja 143). Ja toiseksi hän v:na 1819 julkaisi kaikki muut teoksensa tavallista oikeinkirjotustaan noudattaen paitsi Uudet Laulunsa ja jo ennen mainitut muutamat sivut Lasten Kirjan toisessa painoksessa. Edellisen mukaan siis Juteini kaipaa keinoja suomenkielen kehittämiseksi usein mainittujen äänteiden oikeata ja johdonmukaista merkitsemistä varten, niinkuin näkyy vielä hänen puolustuksestaankin vuonna 1827 kirjotuksessa »Suomen kielen pehmeiden äänteiden puolustus» (kirjassa »Anteckningar etc.» Katso tämän esityksemme sivuja 104-106!), joka nähtävästi aiheutui Renvall'in muistutuksista edellisenä vuonna hänen ja entisaikain tavasta käyttää b:tä, d:tä ja g:tä, eikä uskalla sen vuoksi parempien välikappalten puutteessa vielä niistä luopua, vaikka katsookin ne oikeutta myöten poistettaviksi. Yhden esimerkin hän sentään esittää ikäänkuin koetteeksi, miltä suomenkieli näyttää ilman lainakirjaimia, nimittäin ennenmainitun runon »Suomen Kielestä», mutta karttaa siinä, vaikka se on 9 sivun laajuinen, huolellisesti sanamuotoja, joissa olisi merkittävä suljetun tavun alussa tai edessä vahvan asteen nk ng:llä ja samoin suljetun tavun alussa vahvan asteen t d:llä lyhyen vokaalin jäljessä. Sen sijaan tapaamme 3 vuotta myöhemmin Uusien Laulujen »Kewät-Laulussa» sanamuodon sellaisen kuin aurinkon ja laulussa »Hiljain naineille» sanan hetelmöitkäi. Ett'ei Uusien Laulujenkaan julkaiseminen »perustuskielellä» tietänyt mitään kannanmuutosta, sen näemme niiden esipuheesta, jossa syy »syvän ja suloisen koto-kielen» (suomen kielen) käyttämiseen tässä asussa ilmotetaan. Paitsi että laulut näin helpommin sujuvat laulaissa, niin »on sen (suomen) helisevä puhtaus» vielä »säilytettävä muistoksi jälkeentulevaisille, jotka kerran ihmetellen havaitsevat siinä monta etusuutta, joita he muissa kielissä turhaan etsivät». Kirja on siis oleva kielellisenä muistomerkkinä »perustussuomesta» eli puhtaasta suomesta aikoina, jolloin suomi on oleva vallan pilaantunutta. Sellaista aikaa Juteini ennustaa, sen vuoksi että »Suomen kieli on Ruotsin monen wuosisataisen wallan aikana unhotettu ja suuresti turmelluksi tullut», ja kun »sitä on työläs nytkin, Wenäjän hallituksen alla, ojentaa ja ylös auttaa, koska kansan lain käyminen ja walistuksen menot owat meillä wieraisiin kieliin suljettuina», ja koska kolmanneksi SSuomen kieli on siis (muukalaisen sivistyksen takia) wieläkin waipuwainen, eikä jaksa tästä tilasta oikeaan ja omaan arwoonsa ylentyä» ja—huudahtaa Juteini—»kuka woine sitä enää koskaan wanhalle perustukselle kokonansa parantaa!» Lopuksi sanoo Juteini kyllä tietävänsä, ett'ei tämä julkaiseminen »perustuskieleilä» »niille otolliseksi näytä, jotka ennen opitun ja wieraan turmeluksen parempana oman kielen puhtautta pitäwät; mutta, kuin yksikin wiisas asiaan suostuu, siinä ei kymmenenkän tyhmän mieltä noutaa tarvitse». Että Juteinin kanta pysyi muuttumattomana kautta hänen elämänsä b:n, d:n ja g:nkin merkitsemisessä, samoinkuin se oli järkkymätön muiden lainakirjainten täydellisessä poistamisessa, todistavat vielä seuraavat otteet hänen Lasten Kirjaansa liitetystä »Lyhyestä Neuwosta Lapsen Opettajalle», jotka ovat lainatut esitykseemme kirjasen kahdesta eri painoksesta. D-äänteen äänneopillisessa tutkimisessa vain huomaa jonkinlaisen kehityksen. Otteet otamme Lasten Kirjan 1819- ja 1858-vuoden painoksista ja kuuluvat: »Wieraista kielistä lainnattuja puustawia on———: b, c, d, f, g, x ja z, joita ei suuresti, eikä ensingän Suomessa tarwita; waan ne owat rasitukseksi kielelle, ehkä b, d ja g, niin kuin wähemmän rasittawaiset, owat minuldakin endisen tawan jälkeen tähän asti säilytetyt, koska d on kuitengin, nykyisen kirjoituksen mukaan, t (teen) muutoksissa, useasti tarpeellinen, esimerkiksi: pöytä, pöydän, joka on perustus-suomeksi: pöytä, pöyän. Wiimeisiä (b, d, g) ei taida peri-suomalainen tässä, eikä yksittäin koskaan selkeästi ulos sanoa, ehkä niihin muiden puustawien seurassa, l, m ja n jäljessä, jotka itsestänsä niiden äänen pehmittäwät, kieli joksikin taipuu, niin kuin näissä sanoissa: kangi, parembi, silda ja kando. Muutoin perustus-suomeksi: kanki, parempi, silta_ ja kanto» (Lasten Kirja. 1819. siv. 42.). Toinen ote: »Wieraista kielistä lainattuja kirjaimia on——: b, c, d, f, g, x ja z, joita ei suuresti eikä ensingän suomessa tarwita, waan owat outoja kielelle, ehkä g, b ja d, niin kuin puheen pehmittäjät, omaisten merkindöen puutteessa, owat minuldakin endisellä tawalla tähän asti säilytetyt», (Meidän harventamaa!) »joista erittäin d on kuitengin, nykyisen kirjoituksen mukaan, sanan wäändeissä ja t (teen) muutoksissa, useasti tarpeellinen ja niistä kuuluwa niin kuin kielen kärjen hellä täräys etu-hammasten juurella yli-ikenässä_,» (Meidän harventamaa!) »esimerkiksi: pöytä pöydän, joka muutoin olisi pöytä pöyän. Ei wiimeisiäkän (g, b, d) taida peri-suomalainen yksittäin warsin pehmeästi äändää, ehkä niihin sanain sisällä, l, m ja n jäljessä, jotka itsestänsä waatiwat seurawaisen kirjaimen laukkeutta, luondewasti kieli taipuu, niin kuin näissä sanoissa: kangi, wamba, silda ja kando. Muutoin: kanki, wampa, silta ja kanto.» (Jak. Juteinin kirjoja. VI osa. Sivv. 108 ja 109).
[144] Biogr. Nimik. ja itse teos.
[145] Itse teos.
[146] Itse teos.
[147] Samoin ja J. Krohn. Suomal. Kirjallis. Vaiheet. s. 153.
[148] Erasmuksen kirja käännettiin suomeksi v. 1670. Kuten G. Palander kirjottamassaan Porthan'in elämäkerrassakin ilmottaa, piti tämä luentojakin siivoista tavoista.