— Olutta, tavernari, — huusi Hannu, — mutta oikeaa turkulaista eikä mitään Lyypekin solkkua!
Kun suomalaiset olivat saaneet tinatuoppinsa täyteen, kohotti Hannu omaansa ja huusi:
— Pyhän Henrikin ja Turun malja!
— Was deiwel, piha Heinrich, was ist's? — rähähti muuan humalainen hansalaiskesti.
— Se on olevinaan heidän suojeluspyhimyksensä, jota he rukoilevat aina kun saavat saksalaisilta selkäänsä, — selitti Arent ja kaikki saksalaiset remahtivat nauramaan.
»Pippurista, pippurista, pippurista silmät on hansankestillä, nenä inkivääristä ja sydän kalmusjuurta»,
alkoi heti sen jälkeen humalainen ääni suomalaisten pöydässä renkuttaa ja viimeisiä säkeitä hoilasi koko pöytäseura.
— Mutta tiedättekö, pojat, miksi hansan pippurivänneillä on sydän kalmusjuurta? — kysyi laulunalkaja.
— Minä tiedän, — huusi Hannu, — minun mukanani lähetti Chonnert meidän arkkiteinille kalmusjuurta ja antoi minullekin aikamoisen palan, kehuen sitä hyväksi kohmelonlääkkeeksi. Siitä minä päättelen, että saksalaiset…
— Ovat aina kohmelossa, — keskeytti toinen, — ja tarvitsevat kalmussydämen. Mutta inkiväärinenä, selittäkääpäs se, pojat!