Kului vielä toista kuukautta, ennenkuin suomalaiset palasivat Karjalan retkeltä. He olivat tulleet lyödyiksi ja palasivat ilman saalista ja päällikköä. Toivia Lietolainen ja Hari Teljäläinen olivat kumpikin saaneet taisteluissa surmansa, kuten Tero oli Siniveralle ennustanut. Kotiin heidät oli johtanut eräs vanhempi soturi.
Päällikkökylän naiset olivat lupauksensa mukaan rientäneet palaavia vastaan ja ilmottaneet heille, mitä suuria asioita kotona oli sillä aikaa tapahtunut. Kun he olivat kerääntyneet Toivian pihaan ja Siniverka ilmestyi kuistille, päässään viikinkipäällikön kultainen kypäri, seisoivat miehet hämmästyneinä, sillä Siniverka oli yhtäkkiä kohonnut heidän silmissään ruhtinattareksi. He neuvottelivat hiljaa keskenään ja sen jälkeen lausui joukon vanhin Siniverkaan kääntyen:
»Me olemme kuulleet, kuinka sinä meidän poissa ollessamme olet viisaudellasi ja rohkeudellasi tuhonnut suuren vihollisjoukon ja pelastanut kotimme häviöstä. Ja koska isäsi kaatui sotaretkellämme ja me siis tällä haavaa olemme ilman päällikköä, niin olemme me tässä nyt päättäneet, että sinä saat olla meidän suomalaisten päällikkönä siksi kunnes valitset itsellesi miehen, jolloin me valitsemme hänet päälliköksemme. Suostutko siis rupeamaan päälliköksemme?»
Rinta aaltoillen ja ilosta punastuen antoi Siniverka suostumuksensa ja äänekkäästi tervehti häntä väkijoukko valtiaakseen. Mutta itsekseen päätti Siniverka, ettei hän mene koskaan naimisiin, vaan tahtoo itse olla koko ikänsä päällikkönä.
Kristuksen kantaja.
Kun turkulainen porvari Anterus Kaukoi keskikesällä v. 1310 palasi Lyypeksistä, koristi hänen aluksensa kokkaa Pyhän Kristoforoksen puinen veistokuva, jonka hän matkallaan oli hankkinut laivansa suojelijaksi. Sellaista ei oltu ennen Turussa nähty ja suuri joukko kansaa seuraili pitkin rantaa sikäli kuin Kaukoin alus hiljalleen luovi Aurajokea ylös. Silloin tapahtui ihme ja kansan joukosta kuului hämmästyksen huutoja. Puusta veistetty pyhimys alkoi näet hymyillä ja nyökytellä päätään ikäänkuin tervehtien kummallakin joen rannalla liikehtiviä ihmisiä.
Tämän ihmeen näki myöskin kolme munkkia, jotka työskentelivät luostarin puutarhassa Samppalinnan kupeella.
»Mitä tämä tietää?» huudahtivat yhteen ääneen ja huolestuneina kaksi nuorempaa munkkia, tehden kolme kertaa ristinmerkin ja kääntyen kysyvinä kolmannen puoleen, joka oli viisaan näköinen, valkopartainen ukko.
Isä Petrus nojasi tyynesti lapioonsa, katse luotuna alas joelle, missä puinen Pyhä Kristoforos yhä hymyili ja nyökäytteli päätään, sekä lausui:
»Tuhannen vuoden kuluttua palaa nyt Pyhä Kristoforos ensi kerran syntymämaahansa ja sen vuoksi hän hymyilee ja tervehtii meitä, myöhäsyntyisiä heimolaisiaan.»