Kun kirkosta tultua piti erottaman, lausui Jutila herra Gregoriukselle:
»Ei meidän kanssamme ole mikään hätä eläessä, kun vaan elää oikeuden ja kohtuuden jälkeen. Jos te mielitte uudistaa entiset tapanne ja koirain avulla hoitaa paimenvirkaanne, niin me myöskin aiomme uudistaa tämän päiväisen tempun ja vieläkin tuntuvammin. Mutta jos taas esiinnytte rauhan ja oikeuden miehenä, niin meiltä saatte myös rauhan sekä lailliset saatavanne. Jääkää Herran haltuun ja kiitoksia kastetoimituksesta!»
Miehet lähtivät omille tahoilleen, herra Gregoriuksen kulkiessa muristen ja takapuoliaan tunnustellen pappilaa kohti. Nolona asteli hänen perässään renki, joka tarkoin jäljitteli isäntänsä eleitä.
Junno Junnonpoika vaihtoi turkiksensa suoloihin ja lähti sitten tyytyväisenä pyrkimään takaisin omien salojensa rauhaan.
Pitkä suomalainen.
Kasvatti emo kanoja, suuren joukon joutsenia. Tuli haukka, niin hajotti, siipilintu niin sirotti: Yhen vei Venäehelle, toisen kantoi Karjalahan, kolmannen kotihin heitti.
Uole Hakkarainen heräsi siihen, että lattia hänen allaan oli ruvennut keinahtelemaan ja hän oli kyljeltään kierahtanut vatsalleen. Hän avasi verestävät silmänsä, vääntäysi istualleen ja tapaili molemmin käsin päätään, jota porotti niin hirveästi kuin olisivat kaiken maailman kuparisepät valinneet sen työpajakseen.
Eilispäivän ja viime yön vaiheista oli hänellä ainoastaan hämärä ja katkonainen muisto. Laivahaminassa oli hän yhyttänyt muutamia suomalaisia merimiehiä, joiden kanssa hän oli eri krouveissa ryypännyt paloviinaa ja olutta. Sitten oli jossakin syntynyt ankara tappelun rytäkkä: akkunoita ja huonekaluja oli rytisten pirstoutunut ja hämärästi muisteli hän lopuksi olleensa käsirysyssä parin kolmen kivalterin kanssa. Mitä sitten oli tapahtunut, missä hän oli yönsä viettänyt ja missä hän nyt oli, sitä hänen oli mahdoton millään aivoponnistuksilla tehdä itselleen selväksi.
Lattia hänen allaan keinahteli yhä ja silmiään hierottuaan alkoi Uole tirkistellä ympärilleen, päästäkseen parempaan selvyyteen olinpaikastaan. Se oli avara, soikulainen huone, jonka kaltevilla ja aukottomilla seinillä oli makuulavereita useammassa kerroksessa. Valoa huoneeseen pääsi katossa olevasta luukusta, joka nähtävästäkin samalla toimitti oven virkaa, koska sinne nousi tukevat tikapuut. Ei siis epäilystäkään, että hän istui laivan ruumassa.
Mutta kuinka hitossa hän oli sinne joutunut? Olisiko hän sittenkin matkalla Suomeen? Hänhän oli eilen maleksinut satamassa löytääkseen suomalaisen aluksen, joka paluumatkalle lähtiessään ottaisi hänetkin mukaansa. Ehkä hän oli puhunut asioistaan merimiehille, joiden kanssa hän oli istunut krouveissa, ja nämät sitten yöllä raahanneet hänet omaan laivaansa. Tappelukin, josta hänellä oli hämäriä muistoja, oli kenties syntynyt juuri sen johdosta.