»Et siis vielä saanut aateliskirjaasi?»
»Hm, kyllä se oli jo Turussa minulle tarjona, mutta minä jätin sen sinne.»
Speitz rävähytti silmänsä selkosen selälleen ja huudahti:
»Mitä, etkö aio ottaa vastaan aateluutta?»
»Mitäpä minä sillä tekisin», vastasi kamariviskaali tyynesti. »Eikö sinustakin nimi Ljusenstjerna tunnu hieman imelältä. Äimä on paljon tuimempi ja sitä ovat kruunun varkaat tottuneet jo pelkäämään. Sitäpaitsi se nimi on minulle rakas, koska isäni ovat sitä kantaneet.»
»No, kerrankin oikea mies!» huudahti Speitz, kohoten seisomaan. »Annahan kun puristan kättäsi, vanha veikko! Tiedätkö, minkä minä ehdottaisin sinulle valiolauseeksi?»
»Justum et tenacem propositi virum…» lausui kamariviskaali.
»Kas ihmettä, minulla kun olivat juuri samat säkeet mielessäni!» ihmetteli Speitz.
»Se on aina ollut minun mielirunoni ja silti tulin sen sanoneeksi», naurahti kamariviskaali.
»No niin, sitä parempi.»