»En!» vastasi toinen jyrkästi, vaikka hänen olikin vaikea hillitä itseään. »Jumala palkitkoon sinun hyvän tarkotuksesi, mutta minun on mahdoton sitä noudattaa.»
Vastenmielisesti veti talonpoikaveli sarkatakin uudelleen päälleen. Senjälkeen istui hän käsillä polviinsa nojaten, allapäin ja ääneti lavitsalla. Katsellessaan syrjästä noita rehellisiä ja avoimia piirteitä sekä miehekkään jykeitä hartioita, jotka nyt olivat pettymyksestä painuneet kokoon, valtasi pappiveljen hellä myötätunto, joka pakotti hänet syleilemään veljeään.
»Lähde sinä Herran nimeen takaisin kotiin, kyllä minäkin Jumalan avulla aikanani selviän», sanoi hän koettamatta enää liikutustaan salata. »Sieltä saapuukin jo vartia sinua kiirehtimään.»
»Täytyy kai sitten minun lähteä, koska sinä et siihen suostunut», huoahti veli ja nousi lavitsalta, kun ovelle ilmestynyt vartia viittoi häntä tulemaan.
Veljekset heittivät toisilleen nopeat jäähyväiset, minkä jälkeen ovi sulkeutui heidän välillään.
Kuunneltuaan poistuvien askelten kaikua tunsi vanki tarvetta uudelleen polvistua makuulavansa äärelle ja vuodattaa yli tulvehtivaa sydäntään palavaan rukoukseen veljensä, seurakuntalaistensa ja koko Suomen kansan puolesta.
* * * * *
Seuraavan illan hämärtäessä hiihti Tapani-veli jo Ilmajoen aukeilla, selässään raskas suolakontti. Hän mietiskeli hukkaan mennyttä yritystään ja koetti arvailla, miten hänen laitansa tällä hetkellä olisi, jos veli olisi suostunut vaihtokauppaan.
»Jos he todellakin olisivat minut hirttäneet, vaihdoksen huomattuaan, niin — nythän se olisi jo sekin ohitse», lopetti hän ajatusjuoksunsa.
Suolakontti painoi hartiat kumaraan ja muutenkin häntä väsytti jo armottomasti. Mutta hän päätti kuitenkin ponnistautua perille, sillä kylille oli vaarallista yöpyä ja talot, mikäli niitä oli enää jälellä, olivat sitä paitsi autioina.