ROUVA HALLMAN. Nämä piirustukset siis —
HERRA HALLMAN. Ovat uutta naulatehdasta varten, niin. Siinä on — mutta ehkä olisi asia pidettävä salaisuutena, kunnes Reino on ehtinyt hankkia (piirustusta osoittaen) tuolle patentin sekä saanut haltuunsa minun entisen tehtaani.
ROUVA HALLMAN (katsoen tutkivasti miestään). Pappa kulta, sinä siis uskot saavasi patentin keksinnöllesi?
HERRA HALLMAN. Että sellaista kysytkään! (Terävästi) Sinä oletkin ehkä pitänyt työtäni — noin vain ajankuluna, tuulentupana?
ROUVA HALLMAN (säikähtyen). Tuulentupana! Eihän nyt toki, kuinka sinä sellaista!
HERRA HALLMAN. Minusta on vain välistä tuntunut, että sinä ja Anna — kuinka nyt sanoisinkaan — suhtaudutte minuun hieman kuin lapseen.
ROUVA HALLMAN. Mutta rakas Eemil, tuo on silkkaa kuvittelua.
HERRA HALLMAN (vetäen paperit eteensä). Voipa olla.
(Äänettömyys).
ROUVA HALLMAN. Juothan toisen kupin kahvia?