Tällä välin oli Pietari ehtinyt kulkea Röngän kylään. Siellä tapasi hän useihin satoihin nousevan ristiretkeläisjoukon sekä muutamia munkkeja, jotka parasta aikaa kastoivat kansaa ristinuskoon. Hän sai kuulla, että Rönkä puoluelaisineen ei ollut tehnyt mitään vastarintaa, vaan taipunut mielisuosiolla kasteeseen. Pian huomasi hän kuitenkin asianomaisia puhutellessaan, että Rönkä oli ottanut kasteen ainoastaan siitä syystä, ettei hänen tarvitsisi yhdessä Jurvan kanssa taistella ristinsotureita vastaan. Saipa Pietari myöskin selville, että Rönkä aikoi yhdessä ristiretkeläisten kanssa lähteä vallottamaan Jurvan linnaa sekä toivoi Jurvan kukistuttua pääsevänsä ristittyjen avulla suurempaan vaikutusvaltaan.
Saamansa tiedot synnyttivät Pietarin mielessä syvää halveksuntaa, ja sen sijaan että olisi ryhtynyt avustamaan toisia munkkeja pakanain kastamisessa, käänsi hän selkänsä koko toimitukselle ja ryhtyi etsimään ristijoukon päällikköä. Hänelle neuvottiin erästä kookasta soturia, ja astuessaan tämän eteen kohtasi Pietarin ikävä yllätys, sillä miehen tunsi hän ritari Konradiksi, johon hän oli tutustunut jo Vironmaalla, ja joka kuului saksalaisten kalpaveljesten ritarikuntaan. Hän oli aikoinaan taistellut pyhällä maallakin, ja kun Vironmaan vallotus näihin aikoihin oli pääasiassa loppuun suoritettu, oli hän nähtävästi äsken tullut Suomeen ja tarjonnut palvelustaan piispa Tuomaalle.
Herra Konrad oli pitkä ja luiseva mies, jolla oli käyrä nenä ja leuassa suippo parta sekä vasemmassa poskessa iso miekanarpi. Hänen ulkomuodossaan oli jotakin, mikä hyvin paljon muistutti petolintua. Luonteeltaan hän olikin ahnas, saaliinhimoinen ja julma. Pietari oli kerran Virossa joutunut hänen kanssaan kiivaaseen riitaan, koettaessaan hillitä hänen julmuuttaan ja ryöstönhaluaan. Samassa tilaisuudessa oli Pietarin nuorekkaan kiivas ja palava uskoninto ensi kerran pahasti järkähtänyt, niin että jälkiseuraukset siitä puhkesivat tuon tuostakin näkyviin epäilyksinä ja hetkellisenä tarmottomuutena. Ritari Konradin tovereineen riehuessa eräässä virolaiskylässä, oli Pietari kohdannut muutaman vanhuksen halaistuin otsin makaamassa kylänraitilla. Ukko oli ollut vielä hengissä ja Pietarin kumartuessa hänen puoleensa oli vanhus lausunut, synkkä viha sammuvassa katseessaan: "Te sanotte tuovanne meille rakkauden ja ikuisen autuuden oppia, mutta itse asiassa karkaatte te päällemme kuin villipedot. Minä kiroan teitä ja teidän oppianne!" Monenlaisia kauhunnäytöksiä oli Pietari senkin jälkeen saanut Virossa kokea ja monta taistelua oli hän sydämessään käynyt, tehdessään itselleen selväksi, että hänen ristinuskonsa oli kokonaan toista kuin se tapa, millä kalpaveljekset sitä pakanain keskuuteen levittivät.
Herra Konradillekaan ei Pietarin kohtaaminen näyttänyt olevan mikään mieluinen yllätys. Kun Pietari oli tiedustellut hänen suunnitelmiaan, vastasi Konrad:
"Matkamme päätarkotuksena on kukistaa Jurva-niminen pakanain päällikkö, joka ristilliselle kirkolle on tuottanut paljon vahinkoa. Huomenna jatkamme matkaa jokisuulle ja vallotamme siellä heidän linnansa sekä viemme Jurvan vankina piispan luo, ellei hän sitä ennen ole saanut osaansa minun miekastani."
Hetken vaiettuaan lisäsi hän pilkallisesti:
"Tämän kylän miehet, jotka vielä äsken olivat pakanoita, ovat nyt niin innokkaita ristittyjä, että he huomenna seuraavat meitä nujertamaan Jurvaa."
"Mutta minä pidän viisaampana, että te jätätte Jurvan rauhaan", virkkoi nyt Pietari. "Minä olen kastanut hänen puolisonsa ristinuskoon ja toivon Jumalan avulla saavani vielä itse päällikönkin kääntymään. Ja kun päällikkö kääntyy, silloin kääntyvät kaikki muutkin. Täten pääsemme me väkivaltaa käyttämästä ja työmme on kantava paljon siunatumpia hedelmiä. Minä pyydän siis teitä, jättäkää Jurva ja hänen väkensä minun huostaani, minä menen heistä vastuuseen."
"Vai niin, te kiivaileva isä, vai tahdotte jälleen meren tälläkin puolen asettua minun tielleni", vastasi Konrad pahansuovasti. "Mutta minullapa on piispan selvä käsky hävittää Jurvan linnotus, kaataa hänen uhripuistonsa ja tuoda hänet itsensä joko elävänä tahi kuolleena Turkuun. Ja tästä määräyksestä minä en aio rahtuakaan poiketa, vaikka vieläkin kiivaampi munkkiveli tielleni ilmestyisi."
"Mutta täällä minä asetun teidän väkivaltanne ja julmuutenne tielle vieläkin suuremmalla syyllä kuin meren tuolla puolen, sillä tämä on minun syntymämaani!" huudahti Pietari tulistuneena. "Jos te täällä aiotte menetellä samoin kuin Virossa, niin siitä saatte tehdä tiliä piispalle, sillä hänen tahtonsa ei suinkaan ole, että pyhää evankeliumia levitetään julmuudella."