Kun toinen oli siemassut osansa tuopista ja lähettänyt sen edelleen kiertämään, jatkoi ensimäinen:
"Mutta osuitkos sinä päivällä näkemään, kun minä tuolla pellolla hyppäsin korkean kiven päälle ja huusin huoveille kukkokiekaa! ja kun yksi ajaa karahutti kiven luo, niin minä linttasin nuijalla päähän, niin että olkapäiden väliin ei jäänyt muuta kuin märkä pläsi."
"Märkä pläsikö?" kertasi toinen tahkealla humalaisen äänellä. "Jopa laskit oikein emävaleen!"
"Väitätkö sinä minun valehtelevan, häh?" karjui ensimäinen, mutta toinen nauroi kohti kurkkuaan ja vatkutti:
"Märkä pläsi! Voi sun seitsemän huovinsorkkaa, mikä mestarilyöjä sinä olet! Lyödä miehen pää niin Iittiin, että kypäristäkään ei jää jälelle muuta kuin märkää, ha, ha, haa!"
"Kyllä minä, kuule, opetan sinut konstailemaan kanssani!" tiuskasi ensimäinen, kavahti ylös ja tarttui toveriaan rinnuksista.
"Mitä meteliä te täällä pidätte?" kuului samassa tiukka ja käskevä ääni.
Miehet jättivät toisensa rauhaan ja kääntyivät puhujaan, joka juuri oli astunut heidän nuotiotulensa piiriin. Se oli pitkä ja jänteväliikkeinen mies, parraton, teräväilmeinen ja kalpeanko sekä iältään noin neljänkymmenen korvilla. Päässään hänellä oli karhunnahkalakki, jonka suppilomainen pohja oli ommeltu sinisestä verasta. Hänen lyhyt turkkinsa oli keskeä vyötetty punaisella villavyöllä ja jalassa hänellä oli pitkävartiset, punakirjaillut kallokkaat, joilla hän liikkui lumessa niin pehmeästi, että miehet eivät olleet kuulleet hänen askeleitaan.
"Ja mistä te olette tuon oluttynnyrin saaneet?" jatkoi tulija kyselyään, äänessään vieläkin tiukempi sävy.
Kun kukaan miehistä ei kiirehtinyt vastaamaan, astui hän ihan ensimäisen eteen ja tiuskasi: